Menetin lapsena kodin, sen turvan, välittämisen ja merkityksen, jotka kotiin liittyvät. En uskaltanut tai osannut ruveta aikuiseksi. Siihen liittyy jonkinlainen aikuistumisen pelko ja tunne erilaisuudesta.
Minä olisin aikanaan hyötynyt palvelusta tai portaittaisesta tuesta itsenäistymiseen. Elin ilman turvaa ja rakenteita ja etsin tukea voimakkaista, vahvoista persoonista. Ihmissuhteiden päättymiset lisäsivät epävarmuuden tunteita ja romuttivat luottamuksen toisiin ihmisiin. Minussa kasvoi pelko hylätyksi tulemisesta.
Suomessa nuorten syrjäytyminen on edelleen kasvava ongelma, joka koskettaa myös toisen polven maahanmuuttajia. Olisi tärkeää, että nuorella olisi joku turvallinen paikka. Joku turvallinen taho tai vaikka harrastus. Sellainen, missä ihminen tulee aidosti kohdatuksi, voi olla hyvässä vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja saada kokemuksen luottamuksesta.
Pahinta on, jos yksinäisyys iskostuu ihmiseen jo nuorena. Epävarmana sitä arvioi itseään toisten reaktioiden mukaan. Omalla kohdallani kävi juuri niin, kun oma identiteetti jäi lapsena ja nuorena kasvamatta. Omaksi itsekseni olen tullut uuden elämäni myötä.
Yhteiskunnan asettaa myös kriteerejä: käy armeija, käy töissä, kuulu kirkkoon, hommaa perhe, elä ihmisiksi. Meidän tulisi hyväksyä ja pystyä arvostamaan toista ihmistä hänen elämännäkemyksistään ja -kokemuksistaan huolimatta. Tarvitsemme yhdenvertaisuutta. Ei meidän tule tuomita ihmistä. Vain hänen tekonsa voidaan tuomita, jos siihen on tarvetta.
-Huli
