Alkuun päästyään todellisuus tuottaa itsensä. Tämä on eräs syy siihen, miksi sekä kehitys että juuremme ovat kiinnostavia. Miksi? Ja mitä? On ollut tärkeää tietää maailman ja maailmankaikkeuden synnystä! Tätä kysymyksenasettelua käytän myös oman todellisuuteni hahmottamisessa.
Olen 71-vuotias suomalainen mies. Kokemukseni ja koulutukseni ovat mahdollistuneet yhteiskuntaympäristön ja tiedonhaluni mukaisiksi. Lapsuuttani vietin mummon avarassa sylissä Orimattilassa, josta sitten matkasin aina loma-aikoina ja viikonloppuina äitini helmoihin Helsinkiin.
Kotia minulla ei varsinaisesti ole ollut koskaan. Synnyttäjäni asui alivuokralaisena Agricolankadulla Kalliossa. Siittäjästäni en oikeastaan tiedä mitään. Olin siis hyvinkin irrallinen ihminen, joka ei kovinkaan paljon miettinyt todellisuutta kodin, asunnon tai taustan perusteella. Minä olin minä jo hyvin varhain – muun yhteisön todellisuuden edellytyksin! Varsinaisesti lapsi en ole saanut olla koskaan.
Viisikymmentäluvun lyhtypylväät olivat henkisesti heikosti valaisevia. Varsinkin jos olit isätön, äiditön, koditon ja asunnoton. Melko useat kanssakulkijat ovat jo kuolleet, edelleen vankilassa tai pysyvät visusti piilossa nimensäkin muuttaneina.
Itse hakeuduin ja paneuduin aina tiedon pariin. Etsin vastauksia varsin vanhoihin kysymyksiin; kuka minä olen, mistä minä tulen, minne olen menossa?
Asunnottomuus ja kodittomuus ovat siis olleet elämässäni erittäin määrääviä tekijöitä. Samoin isättömyys ja äidittömyys.
Muistan, että minut erotettiin jopa pyhäkoulusta väitettyäni raamatun kertomuksia saduiksi. Yhteiskoulusta minut erotettiin kolmannella luokalla, koska räjähteet ja aseet kiinnostivat muita leikkivälineitä ja koulua enemmän. Sota vammauttaa kaikki.
Jouduin laitosympäristöön kaksi-kolmetoistavuotiaana, ja siitä lähtien se on ollut osa elämääni. Tällä hetkellä asun Diakonissalaitoksen Aurora-talossa.
Laitos tämäkin. Kotia en ole osannut perustaa edes hyvien parisuhteiden myötävaikutuksella.
Kuvaavaa on, että aikoinaan ensimmäinen laitospaikkani oli diakonissalaitoksen naapurissa kuntatalon paikalla olleessa Kallion vastaanottokodissa. Se sijaitsi puutalokorttelissa, jossa sattui mitä vain elämässä saattaa kuvitella sattuvaksi. Diakonissalaitoksella kävin erään johtajan luona viikoittain niin sanotusti keskustelemassa, kunnes minut sijoitettiin juuri perustettuun Outamon vastaanottokotiin ja sieltä Kotiniemen kasvatuslaitokseen Vilppulaan.
Ruoskiminen alkoi.
Yleistettyämme yksilön
tapasimme kansat, kulttuurit
muodostimme rajat sekä valtiot
rautaa syöden oksensimme kahleita ja kettingit.
Vangitsimme sairaat, köyhät sekä säälinkin
aseistimme itkun ja surun
nauru jäi elämään
se sivistystä hihitellen silittää
olemme olemassa vain
voimalla luonnonlain.
Tätä aihetta ja etenkin tuota laitosaikaa on vaikea käsitellä, varsinkaan lyhyesti. Lapsiin kohdistuva väkivalta, seksuaalinen ahdistelu ja painostus ovat häpeällisintä, salattavinta sekä kauhistuttavinta koko maailmassa juuri sen vuoksi, että se syyllistää niin perin juurin myös uhrinsa.
Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti. Minä annan kyllä anteeksi, mutta unohtamaan en pysty.
Olemassaolon semioottinen hapuilu ei oikein saa aikaiseksi täsmällistä tietoa tai tiedettä, mutta se luo ymmärrystä, joka on välttämätöntä kehitykselle.
Evoluutio ei ole mitään salatiedettä, mutta käsittääkseen suuresta kokonaisuudesta edes jotain, on välttämätöntä ajatella laaja-alaisesti ja suvaitsevaisesti historiaa ymmärtäen! Ennen kaikkea tietysti on tärkeää ymmärtää itsensä ja tunnistettava omat sokeat pisteensä.
Väitetään, ettei Suomessa ole korruptiota. Suomea väitetään myös hyvinvointivaltioksi. Kumpikin väite vaatii miettimistä. Paljonkin. Kun sanotaan, että jotain ei ole olemassa, on syytä tutkia suurennuslasilla väitettä!
Vuosikymmenten piinan muodostuessa henkisen pahoinvoinnin jatkumoksi, se jatkuu kolmanteen ja neljänteen sukupolveen.
Suomi on ja on ollut kenties aivan jotain muuta kuin korruptiovapaa hyvinvointivaltio. Muistan hyvin eduskunnan miljoonien suuruiset pimeän rahan varastot ja ministereiden pimeän viinan jakelukanavat. Muusta satraappisosialismista puhumattakaan.
Lapsia ruoskittiin sitä voimallisemmin, mitä syyllisempiä olivat satraapit.
Tunnen Suomen elinolosuhteet sekä kulttuurillisen ilmaston todella laajasti. Jopa kaiken sen, mitä maton alle on lakaistu. Siitä on kirjoitettu hyllymetreittäin, mutta julkistetaan hyvin vähän. Yleisradio ja televisiokanavat ovat hallinnon välineitä eikä niissä juuri vakavaa analyysia suomalaisuuden henkisistä heikkouksista julkisteta.
Tällä yhteisön permantotason rappusella katsoen, negatiivinen korruptio on pahin. Kun rohkenet olla eri mieltä ja ilmaiset sen kovalla äänellä, saat – tietysti asiasta ja pärstästä riippuen – osaksesi kohtuutonta kohtelua.
Asunto ja ruoka ovat melko lailla välttämättömyyksiä elämän sujuvuuden kannalta. Muitakin tarpeita tietysti on: T E R V E Y S! Sairastuessa tai vanhemmiten asiat korostuvat.
Näihin tosiasioihin pureutuen vallanpidon negatiivinen korruptio luo mustan vallan, joka koneistonsa avulla tuottaa asunnottomuutta, köyhyyttä ja sairautta. Rikollisuuden peruskiveä ovat perinteisesti muuranneet virkamiehet – vuosisatojen ajan.
Tietysti minä yleistän. Mutta historiassa on vallanpidon esimerkkejä, jotka tukevat väitteitäni. Tällaiset todellisuuden lainalaisuudet pitävät asiat maton alla sekä kansalaistoiminnat typeryyden tasapainotilassa. Kehitystäkin toki on!
– Kari Paavo Juhani Vähä-Aho
