Uutisia 2017

Asunnottomien yö 17.10: Itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille

Helsingin asunnottomien yön järjestäjät haluavat vahvistaa asunnottomien itsemääräämisoikeutta. Järjestäjät ovat huolissaan siitä, miten asunnottomien palveluille ja itsemääräämisoikeudelle käy SOTE- ja maakuntauudistuksen myötä.

Mahdollisuus tehdä valintoja asuinkunnan, asuinalueen ja asumismuodon suhteen kuuluu yhtäläisesti kaikille. Jokaisella tulisi olla oikeus omaan asuntoon ja niihin tukitoimiin, joita itsenäinen asuminen vaatii. Asunnottomien kohdalla nämä oikeudet eivät aina toteudu.

“Tällä hetkellä suuri ongelma on hajasijoitettujen asuntojen vähäisyys. Asumisyksikössä asuu väkeä, joille asunto ihan tavallisessa kerrostalossa sopisi paremmin. Tarvitaan lisää hajasijoitettuja tukiasuntoja, joihin ihminen voisi saada tarvitsemansa tuen. Tämä toisi myös tarvittavaa kiertoa asumispalveluihin,” linjaa Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola.

Syyskuussa 2017 Helsingissä asumisen tuen jonossa oli 520 asunnotonta*. Lisäksi mielenterveysasiakkaiden asumispalveluihin jonotti 172 henkeä. Asunnottomuus pitkittyy, kun sopivaa asuntoa ei pystytä osoittamaan nopeasti. Toisaalta asumisyksiköissä asuu ihmisiä, jotka toivovat muuttoa tavalliseen vuokra-asuntoon, mutta eivät pääse muuttamaan pitkien jonojen vuoksi.

Asunnottomuus on väistämättä kytköksissä tilanteeseen asuntomarkkinoilla. Kun kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on pula, pienituloisten ihmisten on vaikea selviytyä vuokranmaksusta ja näin asunnottomuuden riski kasvaa. Syntyy myös jonoja kasvattavia pullonkauloja, kun muutto asumispalveluista vuokra-asuntoon viivästyy.

”Asumisen tuen jonot on purettava nopealla aikataululla. Ei ole kohtuullista, että ihminen odottaa usein vuoden tai jopa yli** sopivan asunnon vapautumista” sanoo Ehkäisevä päihdetyön EHYT ry:n järjestöpäällikkö Jiri Sironen.

Miten asunnottomien käy sote- ja maakuntauudistuksen myötä? Järjestäjät ovat huolissaan sosiaalipalveluiden maakunnallisen järjestämisen seurauksista. Järjestäjät pelkäävät SOTE-uudistuksen johtavan terveyserojen kasvuun ja palveluiden heikentymiseen heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevien kohdalla. On vaarana, että heikossa asemassa olevien ryhmien palvelut pilkkoutuvat ja palveluiden integraatio kärsii, jos yhtiöittäminen ja yksityistäminen lisääntyy.

”Miten palveluiden integraation ja jatkuvuuden käy? Entä voidaanko helsinkiläinen asunnoton laittaa asumaan toiseen kaupunkiin, jos oman kunnan asumispalveluissa ei ole tilaa? Uudistus ei saa vaarantaa oikeutta valita itse kotikuntansa,” päättää Sininauhasäätiön Koti kaikille -hankkeen projektipäällikkö Leena Rusi.

 

Allekirjoittajat:

A-klinikkasäätiö

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Emmaus Helsinki

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö

Kallion seurakunta

Katto-hanke / Moniheli ry

Kriminaalihuollon tukisäätiö

Kunnon Elämä ry

Pääkaupunkiseudun Elämäntapayhdistys Eloset ry

Sininauhasäätiö, sr

Spo ry

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö, sr

Tukikohta ry

Vailla vakinaista asuntoa ry

Vihreä Keidas ry

 

*Luku koskee jonoa tuettuun asumiseen. Se ei sisällä itsenäisesti vuokra-asuntoa etsiviä asunnottomia. Lähde: Asumisen tuen päällikkö Taru Neiman 25.9.2017

**Taru Neimanin arvio 2.10. puhelimitse.

Helsingin asunnottomien yön tämän vuoden teemana on asunnottomien itsemääräämisoikeus. Asunnottomien yön tulet sytytetään 17.10 klo 19 Dallapénpuistossa. Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lisätietoja:

Sanna Tiivola

Toiminnanjohtaja, Vva ry
Puh. 050 407 9702
sanna.tiivola(at)vvary.fi

Vlada Petrovskaja

Järjestösihteeri, Vva ry
Puh. 050 407 9703
vlada.petrovskaja(at)vvary.fi

Lisätietoa tapahtumasta: http://asunnottomienyo.fi/

Asunnottomien yön tapahtumia Helsingissä

Helsingin Asunnottomien yön päätapahtuma järjestetään Dallapenpuistossa kello 17.00-22.00. Tapahtuma Facebookissa.

  • 17:00 Helsingin pormestari Jan Vapaavuori
  • 17:10 Imitaattori Tuomo Heikkilä
  • 17:20 Paneelikeskustelu
  • 18:00 Peter Fredriksson: Toteutuuko valinnanvapaus asumispalveluissa?
  • 18:10 KRITS – NUORET
  • 18:40 Jari Karppinen: Itsemääräämisoikeus ja valinnanvapaus
  • 19:00 Tulet syttyvät
  • 19:20 Stadin slangi
  • 19:40 Sarana
  • 20:00 Nice Neighbours
  • 20:30 New Born
  • 21:00 Kari Tapiiri
  • 21:30 Yllätysvieras
  • Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus HSO ry järjestää Asunnottomien yön soihtukulkueen klo 18:00 alkaen. Lähtö Sörnäisten Vaasanaukiolta. Kulkue päättyy Dallapén-puistoon klo 19, jossa syttyvät Asunnottomien yön tulet. Lisätietoja Facebookissa.
  • Tapahtuma Kontulassa klo 9-17. Ohjelmassa hiustenleikkuuta, ruokatarjoilua, vaatejakelua ja keskusteluja. Lisätietoja Facebookissa.
  • Tapahtuma Kalliolan setlementtitalossa klo 14-18. Ohjelmassa hävikkiruokatapahtuma, asunnonhakuklinikka, asumiskummien esittäytyminen ja musiikkia. Tapahtuma Facebookissa.
  • Tapahtuma Helsingin Elokolossa (Toinen Linja 31) klo 9-15 ja 18-24. Ohjelmassa keskustelua ja pientä purtavaa, kulttuurihenkistä ohjelmaa ja runsaasti vaatteita jaossa. Tila on päihteetön.
  • Hermannin diakoniatalolla (Hämeentie 73) klo 9-14 aamiainen, mahdollisuus saunoa, lounas, vaatteiden vaihto ja punttisali.
  • Vepa auki klo 8-13 osoitteessa Vaasankatu 5 F (Vva ry).
  • Vva ry:n vaatejako klo 15-19 osoitteessa Kinaporinkatu 2.
  • Yökeskus Kalkkers auki klo 22-06 osoitteessa Vaasankatu 5 F (Vva ry).
  • Redis (Kinaporinkatu 2 A 4) auki klo 9-19. Tarjolla aamupuuroa klo 10-12 ja pannukakkua klo 15-19. Tila on päihteetön.
  • Kurvin D-asema (Pääskylänrinne 5B) auki klo 12-18. Tarjolla kahvia ja teetä sekä keittoa. Paikalla on vapaaehtoisia leikkaamassa kävijöiden hiuksia ja tekemässä käsihoitoja. Myös terveysneuvontapiste on klo 18 asti auki.
  • Tukikohta ry järjestää akupunktiota, jalkahoitoa, kynsien lakkausta, käsien hoitoa ja hiusten leikkuuta klo 17-22 osoitteessa Mäkelänkatu 4.
  • Päiväkeskus Illusia (Mäkelänkatu 50) auki klo 11-14 ja poikkeuksellisesti aukeaa 18.10. jo klo 7. Tarjolla puuron, kahvin ja leivän lisäksi myös munia ja pekonia. Aamiaisen yhteydessä ulkona asuvat saavat reppuja, jotka sisältävät hygieniatarvikkeita, avaruuspeiton, villasukkia, pipon ja taskulampun.  Huomio! Repun voi lunastaa lipukkeella, jonka saa Dallapenpuiston päätapahtumasta Sininauhasäätiön työntekijöiltä.
  • Toimintatila Spotti (Ruusulankatu 10) auki klo 8:30-15  ja poikkeuksellisesti aukeaa 18.10. jo klo 7. Tarjolla puuron, kahvin ja leivän lisäksi myös munia ja pekonia. Aamiaisen yhteydessä ulkona asuvat saavat reppuja, jotka sisältävät hygieniatarvikkeita, avaruuspeiton, villasukkia, pipon ja taskulampun.  Huomio! Repun voi lunastaa lipukkeella, jonka saa Dallapenpuiston päätapahtumasta Sininauhasäätiön työntekijöiltä.
  • Kodittomien yö Myllypuron kirkossa (Neulapadontie 10) klo 16 alkaen. Ohjelmassa saunaa ja ruokaa sekä yöpymismahdollisuus.
  • Pop Up Kino Konepaja Brunossa (Aleksis Kiven katu 17 A) klo 18-23. Aki Kaurismäen uusimman, pakolaisuuteen ja asunnottomuuteenkin pureutuvan elokuvan Toivon tuolla puolen näytös. Ota tuoli tai muu istumiseen sopiva alusta mukaan ja tule! Lisätietoja Facebookissa.
  • Emmauksessa (Mäkelänkatu 54) Tiina Mellingin RAJATILA -näyttely, joka kertoo asunnottomuuskokemuksista vuosina 2014-2017.

Keräyksiä asunnottomien hyväksi

Asunnottomille kerätään muun muassa talvivaatteita ja -asusteita, kenkiä ja makuupusseja ympäri Suomen. Tässä muutama keräys:

  • Asunnottomille peittoja!  Kalliolan setlementtitalo ja Neuvontapiste Ne-Rå keräävät virkattuja isoäidinneliöitä peittoja varten. Lisätietoja Facebookissa.
  • Helsingin Asunnottomien yön makuupussikeräys. Lisätietoja Facebookissa.
  • Auta asunnotonta – lahjoita lapaset. EHYT ry kerää lapasia asunnottomille. Lisätietoja Facebookissa.
  • Villasukkakeräys – Kudo villasukat asunnottomalle. Sininauhasäätiö kerää villasukkia. Lisätietoja Facebookissa.
  • Kudo kodittomille. Espoon ja Malmin kirjastot keräävät villasukkia. Lisätietoja täältä.
  • Hygieniatarvikkeiden keräys asunnottomille. Kallion kirjasto kerää yhteistyössä Helsingin feministien kanssa hygieniatarvikkeita. Lisätietoja täältä.
  • Auta asunnotonta. Kumppanuustalo Artteli Tampereella kerää vaatelahjoituksia. Lisätietoja Facebookissa.
  • Vva ry ottaa vastaan mm. rahaa, vaatteita ja huonekaluja ympäri vuoden. Lisätietoja täältä.
  • Kinttaat kaverille. Oulun Kumppanuuskeskus ottaa vastaan lämpimiä miesten takkeja, villasukkia, käsineitä, päähineitä ja kaulahuiveja vähävaraisille ja asunnottomille miehille lahjoitettavaksi. Lisätietoja Facebookissa.
  • Yle Pori kerää lahjoituksia Satakunnan asunnottomille. Lisätietoja täältä.

Tapahtuma Helsingin Kontulassa 20.10.

Joshua Help ry ja Metrokappeli-seurakunta järjestävät pe 20.10. klo 21-24 Asunnottomien yöhön liittyvän tapahtuman Helsingin Kontulassa teetupabussissa, metroaseman vieressä. Ohjelmassa ihmisten kohtaamista, kahvia, teetä ja pientä tarjoilua.

Valtakunnallinen asunnottomuuspäivän tapahtuma 16.10.2017

Valtakunnallinen asunnottomuuspäivän tapahtuma järjestetään tänä vuonna Hyvinkäällä. Vuotuinen tapahtuma on järjestetty perinteisesti kansainvälisenä köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä  eli 17.10. Tänä vuonna asunnottomien yön järjestelyitä silmälläpitäen tapahtuma järjestetään edeltävänä päivänä eli maanantaina 16.10. klo 10-16. Ilmoittautuminen tapahtumaan on avoinna. Tarkempi ohjelma julkaistaan syyskuun aikana. Tapahtuman järjestävät Hyvinkään kaupunki, ARA ja Y-Säätiö (Verkostokehittäjät).

Lisätietoja ja ilmoittautuminen täältä.

Julistekilpailu

Helsingin Asunnottomien yö -päätapahtuman järjestäjät käynnistivät 2017 vuoden julistekilpailun!

Haluatko tukea Helsingin tapahtumaa piirtämällä juliste-ehdotuksen? Tutustu ohjeisiin!
Voittajajulistetta tullaan käyttämään Helsingin päätapahtuman markkinoinnissa ja muut kunnat saavat sen myös halutessaan käyttöönsä.

Toimi näin:

1. Piirrä oma juliste-ehdotus ja lähetä se 10.9. mennessä sähköpostitse vlada.petrovskaja@vvary.fi

tai postitse

Vlada Petrovskaja, Vva ry
Kinaporinkatu 2 D 3.krs
00500 Helsinki

2. Julisteet laitetaan äänestykseen Facebookkiin 11.9. ja voittajajuliste julkaistaan 17.9.

HUOMIO! Asunnottomien yö -tapahtuma on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton tapahtuma. Muistathan tämän julistetta piirtäessäsi.

Voittajajulistetta tullaan käyttämään kaikissa Helsingin asunnottomien yön päätapahtuman markkinoinnissa ja mahdollisesti myös muiden kuntien Asunnottomien yön tapahtumien markkinoinnissa.

Lisätietoa kilpailusta saa sähköpostitse vlada.petrovskaja@vvary.fi

Auta asunnotonta – lahjoita lapaset

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry kerää lapasia ja käsineitä asunnottomien hyväksi. EHYT kutsuu kaikki mukaan tekemään hyvää!

Auta asunnotonta – lahjoita lapaset -kampanjassa kerätään asunnottomille erilaisia käsineitä. Keräyskampanja huipentuu Asunnottomien yönä 17.10., jolloin käsineitä jaetaan asunnottomille ympäri Suomea.

Kaikenlaiset käsineet ovat tervetulleita lahjoitettavaksi; voit neuloa tai virkata niin lapasia, kintaita, sormikkaita kuin vaikkapa kynsikkäitä. Itse tekemisen sijaan voit myös tehdä kaappien syyssiivouksen ja lahjoittaa käyttämättä jääneet käsineet. Pääasia on, että käsineet ovat ehjiä ja puhtaita. Erityisesti tarvetta on miesten käsineille. Käsineiden mukaan voi liittää pienen, lämmittävän viestin.

EHYT kerää käsineitä 10.10. asti. Keräyspisteitä löytyy tällä hetkellä muun muassa Helsingistä, Kuopiosta, Jyväskylästä, Seinäjoelta, Tampereelta, Oulusta, Lahdesta, Hyvinkäältä, Turusta ja Pirkkalasta.  Katso Auta asunnotonta – Lahjoita lapaset –keräyspisteiden yhteystiedot.

Osallistu kampanjaan myös Facebookissa.

#asunnottomienyö #lahjoitalapaset

Lisätietoja:
Marjo Rinne
EHYT ry, kampanjakoordinaattori
marjo.rinne@ehyt.fi, 050 3015210

Helmet järjestää Kudo kodittomille -keräyksen

Pääkaupunkiseudun kirjastot keräävät villasukkia, pipoja ja lapasia jaettavaksi asunnottomille Asunnottomien yön tapahtumissa. Sukista kysyttyjä ovat erityisesti koot 43-46. Sukkiin kannattaa liittää mukaan kokolappu. Halutessaan voi lisätä myös pienen, rohkaisevan viestin.

Lisätietoja täältä.