Joka neljäs ilman vakinaista asuntoa elävistä on alle 25-vuotias. Nuorten asunnottomien määrä kasvaa jatkuvasti ja heitä on eniten pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2012 nuorten asunnottomien määrä oli yli 2000 (Asumisen rahoitus -ja kehittämiskeskus). Pitkään jatkuva asunnottomuus johtaa esimerkiksi päihde -ja mielenterveysongelmiin.
Miten sinä aiot auttaa asunnotonta? Vantaan Asunnottomien Hyvinvoinnin Tuki ry Vahti järjestää vuosittaisen Asunnottomien yö -tapahtuman Tikkurilan keskustassa Lauri Lairalan aukiolla (Tarjoustaloa vastapäätä). Jo vuodesta 2000 järjestetty tapahtuma pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnan päättäjiin ja herättämään keskustelua tuomalla tapahtuman keskeiselle paikalle. OHJELMA: Tilaisuuden avaa kaupunginjohtaja Kari Nenonen. Tapahtumassa esiintyvät TULISHOWRYHMÄT Belenos ja Titinki. Lisäksi aukiolla esiintyy rap-muusikko ADJEKTIIVI, imitaattori Tuomo Heikkilä ja kuullaan musiikkiesityksiä. Seppo Flinck Vahti-yhdistyksestä juontaa aukiolla käytäviä keskustelupaneeleja. Tarkempi ohjelma tulossa myöhemmin! Stay tuned. ELOKUVIA: Laurea-ammattikorkeakoulu ja Stadin ammattiopisto ovat yhdessä toteuttaneet kaksi lyhytelokuvaa syrjäytyneisyyden ja nuorten asunnottomuuden teemoista. Elokuvia esitetään läheisen seurakunnan virastotalon auditoriossa (Unikkotie 5 C). Ensimmäinen näytös alkaa jo klo 16.00. Lisäksi elokuvanäytöksiä järjestetään Lauri Lairalan aukiolla. KIRPPUTORI: Tilaisuuden aikana järjestetään ilmaiskirpputori, jossa jaetaan vaatteita, kenkiä ja kodintekstiilejä. Tule osoittamaan tukesi nuorille asunnottomille! Tapahtumaa ovat olleet toteuttamassa mm. VVA ry, Vahti ry, SRK, Rauhanpuolustajat, Korson työttömät, Vantaan kaupungin nuorisotoimi sekä Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan toimipisteen liiketalouden -, sosiaali -ja terveysalan opiskelijat. |
- YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. vietetään vuosittain Asunnottomien yötä. Tapahtumia ympäri Suomea.
-
-
Viimeisimmät artikkelit
- Asunnottomien yön 2023 teemana on ”Kenelle kaupunki kuuluu?”
- Asunnottomien yön kansalaisliikkeen toimijoiden kannanotto: TULEVAISUUS ILMAN ASUNNOTTOMUUTTA ON MAHDOLLINEN
- TIEDOTE: Helsingin Asunnottomien yön päätapahtuman juontaja Ujuni Ahmed: ”Haluan yhteiskunnan, jossa jokaisen ihmisarvoiseen elämään kuuluu oma asunto.”
- Kaduilla on pian kylmä – Lahjoita lämpöä neulomalla tai ilmoittaudu kampanjan keräyspisteeksi
- Tule sponsoroimaan Asunnottomien yön 20-vuotistapahtumaa
- Asunnottomien yön 20-vuotistapahtuma järjestetään lokakuun 17. päivä Helsingin Kansalaistorilla
- Asunnottomien yön toimijoiden mielipidekirjoitus: SYRJÄYTYNYT VAI SYRJÄYTETTY?
- Asunnottomien yön Helsingin päätapahtuma virtuaalisesti Vailla vakinaista asuntoa ry:n tiloissa 17. lokakuuta 2021 klo 16-20
- Asunnottomien yön toimijoiden kannanotto:
- Asunnottomien yön etkot 15.10. Harjutorilla
Kategoriat