Tule mukaan sponsoroimaan Asunnottomien yön päätapahtumaa

Yritykset, yhteisöt ja kaikki muut halukkaat: tulkaa sponsoroimaan Asunnottomien yön Helsingin päätapahtumaa!

Tavoitteenamme olisi saada noin 5000 euroa, jolla saadaan katettua striimauslähetykseen tarvittavia teknisiä kuluja sekä muita tapahtuman järjestämiseen liittyviä kustannuksia. Asunnottomien yön kansalaisliikkeeseen kuuluville toimijoille, järjestöjen työntekijöille jne. ei näistä tuotoista ohjaudu mitään. Sponsorin näkyvyydestä yms. voimme sopia haluamallanne tavalla, mutta näkyvyyttä on ainakin mahdollista saada striimissä, Asunnottomien yön nettisivujen Helsingin tapahtuma -osuudessa sekä somekanavilla.

Asunnottomien yön Helsingin tapahtuma toteutetaan tänä vuonna, koronatilanteen vuoksi virtuaalisesti ja striimilähetys on kaikkien nähtävillä maksutta. Ohjelmassa on muun muassa syrjäytymistä ja syrjäyttämistä käsittelevä paneelikeskustelu, musiikkiesityksiä sekä puheenvuoroja. Asunnottomien yön toimijat järjestävät myös asunnottomuutta kokeville ruokailua, vaatejakoa, hiusten leikkuuta ja muita palveluja omissa toimipisteissään ja jalkautuen eri puolille kaupunkia.

Asunnottomien yön teemana on tänä vuonna ULKOPUOLELLA – Syrjäytynyt vs. syrjäytetty.
Monessa tapauksessa yhteiskunnasta syrjäyttäminen on asunnottomuuden syynä. Kun kohtuuhintaisia asuntoja ei ole tarpeeksi eikä yhteiskunnassa asumista toteuteta käytännön tasolla ihmisoikeutena vaan sananpartena, pienituloisimmat jäävät ulkopuolelle. Ja mitä kauemmin ihminen on asunnottomana, sitä vaikeampaa on päästä asuntomarkkinoille.
Ulkopuolella-teeman kautta Asunnottomien yön kansalaisliike nostaa esiin yhteiskunnan rakenteissa olevia syitä ja vaatii toimia asuntomarkkinoilta syrjäytymisen ja asunnottomuuden torjumiselle.

Asunnottomien yötä on vietetty vuodesta 2002 lähtien YK:n kansainvälisenä köyhyyden ja syrjäytymisen poistamiseen keskittyvänä päivänä lokakuun 17. päivä. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin. Asunnottomien yö on yksi suurimmista sosiaali- ja terveysalan vuosittaisista tempauksista ja on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.

Jos haluat lisätietoja tai jo heti ilmoittautua sponsoriksi, ota yhteyttä:

Asunnottomien yön koordinaattori
Vlada Petrovskaja
Vailla vakinaista asuntoa ry
Puh. 050 407 9703
vlada.petrovskaja@vvary.fi

Asunnottomien yön tiedottaja
Erja Morottaja
Vailla vakinaista asuntoa ry
Puh. 044 773 4700
erja.morottaja@vvary.fi

Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon – omaan kotiin. Asunnottomien yötä vietetään YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. Asunnottomuuden keskeisin syy on kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.
www.asunnottomienyo.fi/

 

Kopio ULKOPUOLELLA - SYRJÄYTETTY VS. SYRJÄYTYNYT(1)

Kategoria(t): Ajankohtainen Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.