Asunnottomien yö 2019

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17.10.2019. Suomessa on vuodesta 2002 alkaen vietetty YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi Asunnottomien yön merkeissä. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin. Asunnottomien yö on yksi suurimmista sosiaali- ja terveysalan vuosittaisista mielenilmauksista.

Vuoden teemana on ’Varjojen naiset’

Asunnottomien yön tapahtumissa halutaan nostaa esiin asunnottomat naiset. Suomessa oli vuonna 2018 yli 1 200 yksinelävää asunnotonta naista. Asunnottomien naisten todellisen määrän oletetaan olevan huomattavasti suurempi, sillä piiloasunnottomuus on yleistä erityisesti naisten keskuudessa. Asunnottomat naiset altistuvat monenlaiselle hyväksikäytölle, ja kokemukset väkivallasta ovat yleisiä. Perhe, lapset ja äitiys liittyvät monien naisten elämäntilanteeseen.

Haluamme nostaa esiin asunnottomat naiset; ei kauhistellen tai surkutellen, vaan ylös nostaen. Asunnottomat naiset käyvät monenlaista taistelua tilanteessaan: palvelujen ja avun saamiseksi, itsemääräämisoikeuden ja ruumiillisen koskemattomuuden säilyttämiseksi, perhesuhteiden säilyttämiseksi, ja näkyväksi tulemiseksi. Heissä on paljon voimaa, jota haluamme tuoda esiin.

Lähde mukaan järjestämään toimintaa 17.10.!

Asunnottomien yö -kansalaisliike kutsuu kansalaisia ja järjestöjä järjestämään toimintaa ja tapahtumia päivän aikana. Lisätietoa Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen toiminnasta löytyy näiltä verkkosivuilta. Näiltä sivuilta saat käyttöösi myös Asunnottomien yön logon.

Facebook: www.facebook.com/asunnottomienyo
Twitter: www.twitter.com/asunnottomienyo
Instagram: www.instagram.com/asunnottomienyo/

Kategoria(t): Ajankohtainen, Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.