Etusivu > Materiaalit > Asiakirjat > Asiakirjat 2003 > Kommentti Tampereelta

Arkistokappale

Kerron vähän kuitenkin Tampereen osalta yö tapahtumaa tältä vuodelta.

Meillä piti olla marssi Tammelasta keskustorille ja marssijat piti olla opiskelijapainotteinen. Opiskelijat lupasivat saapua.
No joo. Marssijoita oli tasan kaksi ja nekin olivat jarjestäviä henkilöitä.
Itse olin keskustorilla "pääkohteessa".
Koko sen aikana oli tapahtumassa väkeä nolla!

Pari henkilöä kävi kyselemässä asunnottomuudesta. Muutama toimipiste oli avoinna ja sielläkin kävi henkilöitä, mutta ei asunnottomia. Ainoastaan Teetuvalla (seurakunta) oli sopalla väkeä enemmän.

Meillä on kokous 13.11 ja siellä selvitetään tätä "ongelmaa". Siinä kokouksessa päätetään Tampereen osalta ensivuoden asioista. Ongelmana on sekin, että me kaikki olemme omissa töissämme ja aika vaikeaa sovitella näitä kokouksia ym. muita näihin liittyviä asioita.

Huomasin yötapahtumassa myös sen, että suurin osa ihmisistä, jotka ovat olleet mukana aikaisemmin, niin eivät enää ehdi omista töistään.
Valitettavasti näin oli Tampereella tänä vuonna. Ensivuodeksi tapahtumaan ei ole vielä päätöksiä.

Terveisin: Jukka Nikula


Takaisin   Helsingin kommentit   Lahden kommentit   Porin kommentit  

Sivun alkuun
Osoite