Asunnottomien yö ympäri Suomea 17.10.2015

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea. Tänä vuonna päivä on lauantai. Tapahtumia järjestetään ainakin Helsingissä, Hyvinkäällä, Espoossa, Joensuussa, Jyväskylässä, Keravalla, Kirkkonummella, Kuopiossa, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa, Lohjalla, Oulussa, Pirkkalassa, Porissa, Porvoossa, Raumalla, Salossa, Sastamalassa, Tampereella, Turussa, Vantaalla ja Varkaudessa.

Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin. Kansalaisliikkeen yhteisiä arvoja ovat mm.
– Asunnottomuus on mielestämme kansallinen häpeäpilkku
– Myötätuntomme ja toimintatukemme on kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolella
– Teemme yhteistyötä yli poliittisten ja uskonnollisten rajojen, yhteistyötä asunnottomien ja asunnon jo omaavien kesken.
– Minkäänlainen syrjintä, rasismi tai näihin viittaavat tunnukset eivät kuulu Asunnottomien yöhön.

Kutsumme muita vastuuntuntoisia kansalaisia ja yhteisöjä mukaan 17.10 YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen päivän tapahtumien järjestelyihin. Tervetuloa mukaan!

Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari järjestetään tänä vuonna 16.10. Jyväskylässä, lisätietoja www.asuntoensin.fi

Kategoria(t): Ajankohtainen, Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.