Elämää laajasalolaisessa lukaalissa:
Teksti Wiolet Helne

Rakas mutta rämä

HUVINOTKO

Pahinta nukkumisessa on, että herää usein kylmään. Ja jos heti herättyä on noustava ylös, pukeminen tapahtuu peiton alla. Tai voi mennä tuntejakin, että jään vaan peiton alle, ei huvita nousta, sanoo Päivi Valkonen hymynhäive huulillaan. Valkonen on asuttanut toistakymmentä vuotta röttelötaloa, aikana jolloin me muut saamme nauttia ylilämmitetyistä huoneista, juoksevasta vedestä ja posliinipytystä. Aikana, jolloin huolet eivät liity asumiseen tai asumisen turvallisuuteen. Kun me muut hörppäämme pehmeissä aamutossuissa maitokahvia ja luemme netistä sähköiset uutiset, röttelötalon emännän aamu alkaa linnunlaululla. Alkajaisiksi kuitenkin vedetään ulkokengät jalkaan ja haetaan kaivolta kahvivettä.

Kaupunki vuokraajana

Helsingin asuntokannassa on monenlaisia asumismuotoja, joiden erot vaihtelevat suuresti. Valkonen asuu vuokralla kaupungin omistamalla vuokratontilla 1920 -luvun talossa. Vuokrasopimus on määräaikainen ja Valkonen kertoo asuneensa talossa nyt kahdeksantoista vuotta. Vuokranantajana toimii Helsingin kaupungin Kiinteistöviraston Tilakeskus.
- Vuokra oli alkujaan pieni, koska vuokrasopimuksen ehtona on talon ja tontin ylläpito, siivous ja kunnostustyöt. Viimeistään siinä vaiheessa kun Tilakeskus miltei nelinkertaisti vuokran, koin kaupungin osalta todellista savustusta, kertoo Valkonen.
Hän teki asiasta oikaisuvaatimuksen, vedoten siihen, että vuokran korotus on kohtuuton aikaisempaan vuokraan ja rakennuksen kuntoon nähden.
- Siksi hommat ovat olleet lähivuosina hieman seis. Talo on päässyt hieman rapistumaan, kun kaupunki on yrittänyt häätää minua pois viimeiset vuodet. Tämän ajan olen elänyt epävarmuudessa ja motivaatio talon kunnostamiseen on ollut heikko, kuten peseekö edes ikkunoita saati tekeekö talvitöitä, jos joutuu kuitenkin lähtemään pois, sanoo Valkonen.
- Oikaisuvaatimus palautettiin ilman käsittelyä ja vuokrankorotus jäi voimaan, pahoittelee Valkonen.
Viime kesänä kuitenkin kiinteistölautakunnan porukka teki vihdoin vierailun talolle ja käynti olikin positiivinen. Valkonen saisi jäädä taloon. Kaupunki jatkoi vuokrasopimusta viideksitoista vuodeksi eteenpäin.

Kotina rakennussuojeltu purkutalo Talo on monelta osin niin huonossa kunnossa, että sitä on vaikea uskoa silmämääräisesti edes korjauskelpoiseksi. Metsämökki on täysin hoidosta ja kunnostuksesta riippuvainen.

Alkujaan talo rakennettiin kesähuvilaksi, mutta sittemmin sen asutti deekujengi, joka sai talossa aikaan melkoisia vaurioita. Koska talon uskottiin menevän purkuun, siinä elettiin kuin viimeistä päivää.
- Suunnitelmista huolimatta talorähjä ei mennytkään purkuun, vaan se siirtyi kaupungin omistukseen, josta se siirtyi edelleen minulle. Tuolloin talo sai nimen Huvinotko, muistelee Valkonen.

Huvinotko on ollut Valkosen toimesta lähes alusta saakka museoviranomaisten rakennussuojelukohde ja se sijaitsee Puistola-nimisellä tontilla, joka on kaavoitettu puistoksi. Asemakaavassa Huvinotko käsittää suojeltavan rakennuksen pihapiireineen.

Huvinotkon alkuperäisomistajasta ei kukaan tiedä tarkalleen, ja siitä liikkuukin toinen toistaan kiehtovampia esityksiä. Huhutaan, että huvila olisi alkujaan rakennettu Nikolai Bobrikoville kesäpaikaksi, mutta jos näin on, talo olisi rakennettu jo aikaisemmin kaksikymmentä lukua, koska kenraalikuvernööri menehtyi vuonna 1904.

“Olen aina kuin puolipakaste”

Moni joutuu pakenemaan kotoaan putkiremonttia. Valkosella ei ole tätä huolta, sillä putkia ei ole, samaten ei viemäreitä. Huvinotkossa ei ollut alusta saakka mitään itsestään selvää.
- Talossa on vuosien saatossa ollut kova homma. Veranta on suurilta osin tehty uusiksi, kattohuovat ja kolmet portaikot uusittu, parveke pellitetty, ikkunoita ja ovia on vaihdettu, tapetoitu, maalattu, puunattu, luettelee Valkonen.
Sähkö kyllä toimii, mutta juoksevaa vettä ei tule. Talo lämpenee keittiössä olevalla puuliedellä ja muutamalla sähköpattereilla. Parinsadan neliön suuruisessa talossa on aina kostea ja kylmä.
- Neljätoista- kuusitoista asteiseksi korkeintaan saan lämmitettyä ja silti olen aina kuin puolipakaste, naurahtaa Valkonen. Vaikka rakenteita on purettu, rempattu ja laitettu uusiksi, huoneilman kosteusprosentti paukkuu varmasti yli sallitun. Eletään jatkuvasti epämukavuusalueella.
Rakennussuojelulaissa määrätään, mitä suojelukohteessa saa ja ei saa tehdä, kuten että talon huonejärjestys ja ulkonäkö tulee säilyä entisellään.
Valkonen toivookin saavansa ympäristökeskukselta akuutisti rahallista tukea ainakin uuteen pärekattoon, alkuperäisten ikkunoiden kunnostukseen ja ränneihin, jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Savupiippu on kuitenkin pahin ongelma tällä hetkellä. Lenkkeilijä voi nähdä emäntää risusavotassa, polttopuita pitää tehdä ympäri vuoden.
- Vaikka talon piippu on nyt käyttökiellossa, lämmittelen silti hellaa, paljastaa Valkonen.

Elämänmakuinen koti

Päivä ja kuukausi kerrallaan on mentävä. Valkonen tietää vapaaehtoisten auttajien olevan vähissä. Remppamiehet on kiven alla.
- Talkooporukkakin on yleensä enemmän bile - kuin työhenkistä, naurahtaa Valkonen, ja lisää, että oma apu on paras apu. Paljon saa vahinkoa aikaiseksi myös turhat lupailijat, jotka antavat odotuttaa apua, jota ei lopulta tule, hän lisää.
Talo on opettanut tekijäänsä. Luovia ratkaisuja löytyykin pitkin taloa. Valkosen on täytynyt sopeutua tähän taloon, eikä päinvastoin.
- Kyllä mökki kestää, on eri asia kestänkö minä, toteaa Valkonen.
Valkonen tuntee kuitenkin elävänsä täyspäiväistä elämää saadessaan puuhata tontillaan ja talollaan. Hän ilmaisee ja toteuttaa itseään talon kautta. Huvinotko on elämänmakuinen koti, josta huolehditaan. Koti, joka on kaukana sisustuslehtien kylmistä trendeistä ja kiiltäväpintaisista ratkaisuista. Huvinotko on juurevan naisen väkevä näkemys. Taloröttelö voi olla ulkopuolisin silmin mitä vaan, mutta Valkoselle se edustaa häntä itseään ja tapaa elää ja olla osana yhteiskuntaa.

Koristeltu lattiasta kattoon Valkosen elämä on kaukana facebookeista ja Ipodeista. Kodinkoneet ja viihde-elektroniikka rajoittuu kahvinkeittimeen, mikrouuniin, telkkariin ja videonauhuriin, vaikka muutoin tavarasta ei ole tässä huushollissa ole pulaa.

Talossa on seitsemän huonetta ja jokaiseen huoneeseen tuleminen on elämys. Tavaraa on niin paljon, että pitää oikein seisahtua ja keskittyä katsomaan. Huvinotko on kuin sekatavarakauppa, jonka lukemattomilta hyllyiltä löytyy aina vaan lisää artikkeleita. Kuinka monta taulua, koristetta, kenkäparia, vaatetta, purkkia ja purnukkaa täältä löytyy, sitä ei tiedä varmasti kukaan. Useasta esineestä kuitenkin huomaa, että ne valittu paikalleen, ja etteivät ne ole sattumalta eksyneet tähän kotiin. Kalusteita tuskin näkyy kaiken muun takaa. Mööpelit ovat suurimmalta osaltaan antiikkia ja tavaran kauneus kuiskaa asujan esteettisestä silmästä. Emännän kirjavalikoimasta voi päätellä kiinnostuksen kohteet, jotka ovat selvästi luonnossa, luonnonmukaisuudessa, henkisyydessä ja rajatiedossa.

Roskiskalaa ja tunnin pikamakaronit

Suuri osa tavaroista on kulkenut Valkosen mukana ja tullut edellisistä asunnosta, mutta paljon on myös kulkeutunut taloon ja löytynyt jätelavoilta. Taloa on paranneltu ja paikkailtu rakennuksien purkulavoilta löydetyllä aineksella. Dyykkaus eli freeganismi kuuluu Valkosen elämään, ja rakennustarvikkeita ei ole juurikaan ostettu uutena kaupasta. Ruokaa emäntä ei poimi roskiksesta, vaikka poikkeus vahvistaa säännön.
- Pelastin juuri K-kaupan roskiksesta hyviä kaloja. Jätin lähtiessäni vielä luukun auki, että varikset ja lokitkin pääsee apajille, Valkonen madaltaa ääntään.
Vaikka talon keittiössä leipominen ja kokkaaminen on hankalaa, pyöräyttää emäntä tottuneesti puuhellalla makaronipuuroa tai sienikastiketta.
- Pikamakaronissa saattaa mennä helposti tuntikin, sillä risuilla lämpenevällä hellalla tehdään ruoat ajan kanssa, kertoo Valkonen. Ruoat säilyy niin sanotussa kylmäkaapissa, joka on keittiön nurkassa oleva tavallinen kaappi, joka on jätetty vähemmälle eristykselle. Astioiden pesu tapahtuu ulkona. Kaverit houkuttelevat Valkosta luokseen pyykinpesulle, jonka johdosta puhtaita vaatteita on pitkin poikin kaupunkia. Pyykinhakumatkat ympätään hammaslääkärikäynteihin.

Arvokiinteistöllä oleva talorähjä herättää kiinnostusta Huvinotkossa saa olla suhteellisen rauhassa. Ikkunoista tirkistelijöitä tietysti on ja uteliaita. Taloa on vaikea ohittaa hämmästelemättä, sen verran erikoinen se on.

Talon kyljessä oleva teksti Beatlehem viimeistään seisauttaa. Betlehem, siis mikä Beatlehem, siis mitä? Nimi ei viittaa raamatulliseen kaupunkiin vaan lähinnä Pekka Karjalaisen ohjaamaan suomalaiseen tv-elokuvaan, joka kuvattiin Huvinotkossa.
- Vuonna 2003 muun muassa Kummelistakin tuttuja tyyppejä filmasivat täällä komediaa, muistelee Valkonen. Oli kuulemma juuri oikeannäköinen paikka heidän tarkoituksiinsa, hän lisää.
Ohikulkijoiden kommentit kantautuvat joskus sisään, mutta eivät sen paremmin hetkauta. Mielipiteitä on suuntaan jos toiseen, aivan laidasta laitaan. Joskus naapurit valittivat, että piha rönsyilee, mutta ovat kai jo tottuneet näkymään, sanoo Valkonen. Talon kattoterassilta avautuu hieno merimaisema Yliskylänlahdelle, jossa loisteliaat purjeveneet odottavat laituripaikoillaan nostoa talvisäilytykseen ja vastarannalla nousee jykevänä Laajasalon opisto. Rantaan on matkaa vajaa viisikymmentä metriä, ennen tässä oli laiturikin, kuvailee emäntä.

Sammakot ja vesiliskot evakossa

Piha on suuri, jota ympäröi isot puut ja pensaat. Taloröttelö on luonnontilaisen metsän suojeluksessa. Pienet polut vievät ulkovessaan, saunalle, huvimajaan ja varastoon. Polun varrella kasvaa sieniä, ne on nurmihaperoita, olen niitä syönytkin, kertoo Valkonen. Lisäksi pihassa on lasten uima-allas, jota asuttaa nyt tilapäisesti sammakoiden nuijapäät ja vesiliskojen toukat. Lempikonna ei juuri nyt ole paikalla, vaikka tuossa se yleensä istuskelee näyttää emäntä, ja lisää, että kohtahan nuo pääsevät takaisin jo omaan kotiinsa sammakkolammelle. Valkonen kertoo mielellään eläinkokemuksiaan, jotka ulottuvat vuosien päähän ja vakuuttaa, että myös sammakko voi leimaantua kasvattajaansa ja kesyyntyä, kuten mikä tahansa muukin eläin. Minikokoisia sammakoita hyppiikin ympäristössä ja sammaloituneilla kiviportailla. Kyltti varoittaa yliskyläläisiä astumasta sammakoiden päälle. Varokaa pieniä sammakoita! Samassa kyltissä mainostetaan kotikirppistä. Valkonen yrittää päästä ylimääräisistä tavaroista eroon ennen talvea ja kierrättää. Kirppishinnat on pienet ja neuvoteltavissa.

Vieraita läheltä ja kaukaa Pihaan on jättänyt oman jälkensä myös virolainen noita Sirje, joka on rakentanut risuista samaanikodan. Ympäristö houkuttelee paikalle jos jonkin sortin taivaanrannanmaalareita, omanpolun kulkijoita, taiteilijoita, satunnaisia kävijöitä.

Valkosen hento olemus huokuu luottamusta. Suora katse ei välttele. Hän kertookin olevansa tuttavien turvallinen olkapää ja luottohenkilö, jolle tullaan kertomaan arkaluonteisiakin asioita. Monilla tuntuu olevan tänä päivänä niin paljon huolia ja rankkoja juttuja elettävänään.
- Välillä ajattelen, että olen ystäväpiirissämme ainoa kenellä ei ole huolia, muuta kun muiden huolet, sanoo Valkonen.

Huvinotkossa saatetaan pitää bileitä ja rentoutua, mutta emännän ehdoilla. Elävän taiteen yhdistyksen Vadelman bileet saattavat olla tunnetuimmat. Pihalla vietetään aikaa, laitetaan tulet ja istutaan ja parannetaan maailmaa.

Valkonen elää kuten haluaa, ei niin kuin hänen vieraansa, yhteisönsä tai naapurit haluavat. Juhlatkin loppuu joskus ja vierailijoille toivotetaan hyvää kotimatkaa sekä tervetuloa takaisin. Vieraita käy läheltä ja kaukaa, piipahtelijoista aina majoittujiin asti, mutta Valkonen toivoo vierailtaan hyviä tapoja ja hienotunteisuutta, talo on kuitenkin hänen yksityiskoti.

Tällä hetkellä yksi yläkerran kamari on kuvataiteilija Venla Mäkelän työhuonekäytössä. Valkonen vilauttaa huonetta. Näemme öljyvärityön selkämyksen telineessä, seinustalla sekalaisen joukon pigmenttipurkkeja ja kaikenlaista taiteilijantarviketta. Lattialla harmaat huopatossut odottaa käyttäjäänsä. Ympäristö inspiroi luovaa mieltä. Merenläheisyys ja luonnonrauha on rikkumaton. Paikan henki eli genius loci on voimakas ja se on tarttunut kaikkialle.

Kontaktit ulkomaailmaan pienet

Omien sanojensa mukaan Valkonen kontaktit ulkomaailmaan rajoittuvat hammaslääkärikäynneille, muun ajan hän viettää tiivisti talossaan. Hammaslääkärireissuni ovat silti legendaarisia, koskaan ei tiedä kauanko ne ottaa aikaa, sanoo nainen pilke silmäkulmassa ja vihjaa selvästi menojalan vipattamiseen. Kännykkä soi tuon tuosta ja kavereita kuuluu riittävän. Palvelukset ja vastapalvelukset synnyttävät suhteita, joista Huvinotkon taloudenhoito on hieman riippuvainen. Vaihtotalous toimii. Valkonen sanoo saavansa ruokaa kavereilta liiankin kanssa, että joutuu välillä toppuuttelemaan. Epätyypillisellä elämäntyylillään emäntä on tämän ajan erakko, joka ei juurikaan kaipaa kauppakeskuksen hälyä ja vetäytyy mielellään syrjään kaikesta modernista elämästä viihde- ja elämyskeskuksineen.

Ulkoilmaelämää vuodenaikojen kierrossa Jutun kirjoittamisen hetkellä eletään suomalaista alkusyksyä. Aurinko paistaa korkealla, muttei enää kovinkaan lämmitä.

Sade on jatkuvasti muutaman sentin päässä, pilvet uhkaavat revetä millä hetkellä hyvänsä. Toimittajan ja kuvaajan hampaat kalisevat. Sisälle taloon uskaltautuu vaan vällyt päällä ja kengät jalassa. Valkoselle tämä aika edustaa vielä lämmintä ilmanalaa. Valoisan aikaan emäntä viettää pitkälti ulkoilmaelämää vuodenaikojen kierrossa. Kesästä syksyyn hän puuhastelee paljon ulkona.
- Koko ajan on kunnostettavaa ja laitettavaa, sillä en siedä epäjärjestystä, sanoo Valkonen.
Talvella keinot itsensä toteuttamiseen ovat heikommat. Uuni pitää otteessaan, sillä hellan vierestä ei liikuta, jos meinaa pitää mökin lämpimänä. Pöllien halkominen on talven lempipuuhaa. Valkonen ei osaa arvioida talvella käytettävää mottimäärää, mutta paljon palaa puuta ja risua. Suomen talvi kestää liian monta kuukautta ja täällä on kesälläkin on kylmä, varjossa ja merenrannalla, manaa hän.
Vaikka emäntä vakuuttaa olevansa erittäin kylmänkestävä, viihtyy hän hyvin peiton alla. Talvikuukausina telkkaria seurataan tiiviisti. Arvatenkin nenä huurteessa.

Lukaalin lemmikit

Kosteudesta ja kylmyydestä huolimatta Valkonen sanoo olevansa terve, mitä nyt em. hammasremppaa ja talvisin on useasti pikkukuumetta, jota on tutkittukin, mutta ei löydetty syytä. Enemmän kuin itsestään, hän on huolissaan talon pihapiirin eläimien ja kolmen kissansa terveydestä.
- Monessa valmiskissanruoassa on kasvinsuojelu- ja kuminsäilöntäainetta, etoksiinia sekä BHT ja BTH -lisäaineita, jotka ovat tosi vaarallisia lemmikeille. Katson tarkkaan jokaisen ostamani purkin, yleensä hankinkin vaan kuivaruokaa. Kissat kyllä löytää parhaan ravinnon luonnosta itse pyydystämällä, sanoo Valkonen.
Kissat ovat asettuneet taloon emännän lailla silmin nähden hyvin. Tuon tuosta tassuttelijoita vilahtelee ohi.
- Se oli meidän Miubia, esittelee Valkonen lempeästi pitkäkarvaisen lemmikkinsä. Ollaan juuri huomenna menossa hänen kanssaan kissaklinikalle hakemaan korvapunkki -ja loisreseptiä.
- Aina pitää olla ylimääräistä rahaa jemmassa, jos joku kissoista sattuu sairastumaan. Kotieläimiä ei voi jättää oman onnen nojaan ja luonnoneläimiäkin saa auttaa, huomauttaa Valkonen.

Työttömällä työtä riittää

Vajaa viisikymppinen Valkonen on viralliselta statukseltaan työtön. Tulot perustuvat asumistukeen ja toimeentulotukeen. - Oikeastaan en edes hae työtä, nainen sanoo ja perustelee, ettei hän soveltuisi elämäntapansakaan perusteella tavalliseen työhön. Valkonen on tottunut varattomuuteen ja suhde rahaan on etäinen.
- Mikään ei saa olla rahasta kiinni, jos aikoo toteuttaa itseään, on Valkosen elämässä mukana kulkenut motto. Ei omistaminen ole mikään juttu, jatkaa hän ajatustaan.
Peruskoulun lopetettuaan Valkonen työskenteli tsupparina vaneritehtaalla puolitoista vuotta. Pestistä on enää kaukainen muisto jäljellä ja vanhanaikainen manuaalinen laskukone, joka jököttää nyt antiikkisena makuuhuoneen hyllyllä.
- Siivosin myös aikoinaan naapurin insinööritoimistoa tunnin viikossa, olen ollut kynttilätehtaalla ja kokeillut laivasiivoustakin. Melkein joka paikasta on tullut potkut, koska poden kroonista myöhästelyä. Koskaan en vaan kerkeä mihinkään ajoissa, sanoo Valkonen tosissaan.
- Työtä vieroksuva en ole, sillä teen koko ajan työtä ilman korvausta. Talon ylläpitäminen on täysipäiväistä fyysistä työtä, johon ei tahdo riittää vuorokauden tunnitkaan, nainen muistuttaa.

Korkeasaaresta ja Suomen Ympäristökeskukselta konsultaatioapua

Päivi Valkonen on aktiivinen luonnonsuojelija, joka haluaa huolehtia ympäristöstään parhaalla mahdollisella tavalla, ja toimillaan hän haastaa muutkin mukaan ympäristötalkoisiin.
Valkosen tontin läheisyydessä on tekolampi, jonka huolehtimisesta hän on ottanut vastuun. Kolme lähitaloyhtiötä ovat maksaneet monta vuotta lammenkunnostusrahaa isännöitsijälle, ja nyt Valkonen peräänkuuluttaakin missä rahat, missä apu. Sammakkolammen vuotuinen puhdistus ei ole mikään pikkujuttu. Korkeasaaren biologit ja Suomen ympäristökeskus ovat olleet osaltaan auttamassa Valkosta nuijapäiden ja vesiliskotoukkien suojelussa ja antaneet ohjeita lammen parantamiseen. Paikallinen apu on vähissä.
- Onneksi tuo lähinaapuri sai vapaapalokunnan täyttämään altaan, ja saatiin palautettua sammakot ja liskot evakosta takaisin kotiinsa, kiittelee Valkonen, ja viittaa pihalla olevaan lasten uima-altaaseen, jossa luonnoneläimet olivat jonkin aikaa evakossa.

Syyskuun viimeisellä viikolla Laajasalon seurakuntasaliin on kokoontunut joukko ihmisiä, jotka ovat Länsi-Laajasalon asukkaita. Helsingin rakennusvirastolla on meneillään asukastilaisuus, jossa läpikäydään paikallista aluesuunnittelua. Valkoselle yllätyksenä, suunnittelualueeseen ei kuulukaan Huvinotkon puistoalue ja sammakkolampi. Siitä huolimatta Valkonen tutustuu huolella suunnittelumateriaaliin ja tutkii silmä kovana karttoja, aikomuksenaan tehdä kokouksessa muutama aloite.
- Ehdotan toiveita eläinten alikulkuteistä ja lähiulkoilureitin tienvarsien niittoa, joka tarvitsisi tehdä jo ennen siemennystä, vakavoituu Valkonen. Kokouksen edetessä selviää, että puheenvuoroja ei kirjata, joten Valkonen päättää jättää toiveensa ja parannusehdotukset kirjallisena rakennusvirastoon.

Kestävä elämäntapa ulkohuussia myöten Valkosen elämäntyyli on luonnonmukainen ja ekologinen. Energiaa säästyy ja asuminen tukee kestävää kehitystä.

Huvinotkosta ei juurikaan kerry jätettä, vaan kaikki menee polttoon. Kyllähän tuosta poltosta kertyy pienhiukkasia, mutta eipä paljon muuta, tietää Valkonen. Puuvessassa on ohjeet mihin reikään istutaan milläkin hädällä ja pyyhkimispaperille on erikseen pussi. Vessan tyhjennys tapahtuu pari kertaa vuodessa. - Naisvoimin ne tyhjätään, koska tähän hommaan on vaikea löytää mitään apua, sanoo Valkonen.
- Vaikka talo tarvitsisi miesvoimia, minulla ei ole hakua päällä. Siinä vaiheessa saavat jalat alleen kun tulee hommaa, sanoo kiertelemättä Valkonen.

Talonvaltaajamenneisyys

Purkutalot on olleet aina lähellä Valkoisen sydäntä ja mieltä. Hän esittelee mielellään valokuva-albumia, jossa on kuvia nyttemmin jo puretuista taloista.
- Tapanilassa ja Tuorinniemessä meni monta ainutlaatuista taloa maan tasalle. Kahdeksankymmentä luku oli Helsingissä pahin, jolloin purkutuomion sai liian monta taloa, hän muistelee.
Valkosella on talonvaltaajamenneisyys ja hän on yksi Oranssi ry:n taustahahmoja, mutta ei tahdo enää leimattavan itseään aktivistiksi, anarkistiksi eikä sen paremmin talonvaltaajaksikaan. Parikymmentä vuotta sitten Taideteollinen korkeakoulu tuotti dokumentin “Rankka tapa elää”. Filmi esittää talonvaltauksen aatetta ja byrokratiaa. Kuvissa vilahtaa Valkosen silloisia valtaajakollegoita, kuten nykyinen työministeri Anni Sinnemäki, jonka myös asui purkutuomion saanutta taloa. Filmissä haastatellaan kansanedustaja Pekka Haavistoa, joka kertoo vallattujen talojen tilanteen olevan kinkkinen, juuri huoneenvuokralain ja peruskunnon osalta. Mitään selvää lakia ei näiden talorötisköjen osalta ole säädetty: Mikä kuuluu kaupungin vastuulle mikä taas vuokraajalle. Onko kaupungin asia korjata vuokraajana autiotalon ikkunat, entä huolehtia siitä, pysyykö lämpö talon sisällä?

Toiveissa lämmin tukikohta röttelötalon rinnalle Valkosella on paljon toivottomia talvia takana. Tulevaisuuskin näyttää vähän samalta. Elämä Huvinotkossa on jatkuvaa pienten ja suurten ongelmien ratkaisua: Remppaa, joka ei ikinä lopu. Helpolla ei pääse.

Valkoselle on tarjottu kaupungin vuokraluukkua, mutta ajatus kerrostaloon muuttamisesta tuntuu ahdistavalta.
- Vaikka toisaalta, olisihan sellainen tukikohta kiva, jossa voisin käydä suihkussa ja pyykillä, toivoo Valkonen.
Tulevaisuus on avoin. Uutena projektina hän käy toisinaan tiskaamassa ruokapalkkaa vastaan Taideakatemian opiskelijaruokalassa Kasvisbaarissa.
Varkaudesta syntyisin oleva Valkonen haaveili aiemmin haluavansa asua “maalla korvessa“, mutta sittemmin ajatus talon sijainnista on muuttunut. Hän kokee asutun ympäristön mieluisammaksi.
- Kun on palvelut lähellä, saa kissoillekin helposti ruokaa, sanoo Valkonen.

Hesaria kengässä uuteen päivään

Huvinotkon pihalla on kaivo, josta otetaan taloudessa käytettävä vesi. Valkonen ei muista milloin viimeksi mikrobinäytteet olisi otettu, mutta viimeksi vedenlaatu oli hänen muistaakseen hyvä. Vuoden 1994 tutkimuslausuntokin löytyy yllättäin kaapin ovesta. Sopivaa ja lähes moitteetonta juoma - ja talousvedeksi, näyttää emäntä.
Valkonen köpöttelee, sanomalehtiä vuotavissa kengissään, kaivolle ja kippaa vettä pikkuämpäriin, jotta saadaan aamukahvit porisemaan.
Aamupesun merkitys ei tässä huushollissa ole nokonuuka. Peseydytään kun keretään tai kun kiinnostaa. Kun omaa saunaa on työteliästä lämmittää yhtä ihmistä varten, helpointa on lähteä kerran viikossa seurakunnan saunaan, kertoo Valkonen. Viikkosaunasta on tullut tärkeä traditio ja tuttavien kohtaamispaikka.
- Löylyissä kuoriutuu joka kerta kuin uusi ihminen, kuvailee lopuksi Päivi Valkonen. Pesuveden mukana huuhtoutuu huolet ja murheet, mikäli niitä edes on.

Teksti Wiolet Helne