Puhe, Nokia, 17. 10. 2006

Matti Helin

Hyvät ystävät,

Tuore tutkimus kertoo, että Helsingissä on noin 3 100 asunnotonta. Kaikkiaan Suomessa on 7 500 ihmistä vailla asuntoa. Asunnottomuus keskittyy erityisesti suuriin kaupunkeihin.

Helsingin kaupunki kykenee ilmoituksensa mukaan tarjoamaan lähes jokaiselle asuntoa tarvitsevalle vähintään asuntolapaikan. Siitä huolimatta rappukäytävissä ja erilaisissa kojissa asuu tuntematon määrä ihmisiä.

Helsinkiläiseen ilmiöön kuuluu sekin, että vuosi vuodelta asunnottomat ovat yhä nuorempia. Heistä monellakaan ei ole työkokemusta, eikä sellaisia siteitä, jotka auttaisivat heidät takaisin normaalielämään. Helsinkiläisistä asunnottomista alle 35-vuotiaita on nyt jo noin neljännes.

Tilanne on kokolailla samanlainen myös Tampereella. Tampereen onneksi suurin ero on siinä, että täällä asunnottomia on vain hieman reilut 500 henkilöä. Heistä arviolta noin 30 majailee rappukäytävissä ja roskalavoissa.

Sain sähköpostia 25-vuotiaalta nuorelta mieheltä, jota tässä kutsun Pekaksi. Sähköpostissa Pekka kirjoitti tilanteestaan. Hänellä ei ole asuntoa, eikä muutakaan paikkaa missä öitä viettäisi. Hänellä ei ole ongelmia päihteiden kanssa, eikä hänellä ole rikollista taustaa.

Pekalla on ammatti ja kova halu tehdä töitä, mutta kadulta käsin työpaikan saaminen on vaikeaa. Kovin korkealle ei kenenkään työnantajan listalla nouse, jos joutuu menemään työhönottohaastatteluun likaisena ja nuhruisena. Kaupungin vuorataloihinkin on toivottoman pitkä jono.

Miksi asunnottomuus on juuri suurten kaupunkien ongelma? Siksi, että kaupunkeihin on muuttanut ja muuttaa yhä edelleen Pekan kaltaisia työttömiä nuoria työn saamisen toivossa. Tampereelle muuttaa vuosittain n. 300 työtöntä alle kolmekymppistä nuorta. Kun he tulevat kaupunkeihin, jotkut saavat työpaikan, toiset ajautuvat erilaisiin ongelmiin.

Parasta asunnottomuuden ehkäisyä olisikin hyvin hoidettu aluepolitiikkaa, jolloin mahdollisimman moni voisi löytää toimeentuloa läheltä kotiseutuaan.

Jokaisen kodin kirjahyllystä - kaikilla heillä joilla koti on - sieltä jostakin vihkiraamatun ja Päätalon välistä löytyy ohut sinikantinen kirja, jonka selkämyksessä lukee pienellä Suomen perustuslaki.

Perustuslaki sisältää kansalaisten perusoikeudet. Kansalaisille taataan siellä muun muassa oikeudet koulutukseen, terveyspalveluihin sekä sosiaali- ja oikeusturvaan. Asumisen kohdalla perustuslaissa lukee, että julkisen vallan on edistettävä jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

Käsi sydämelle. Onko Tampereella, Nokialla tai Pirkanmaalla riittävästi edistetty kaupunkilaisten oikeutta asuntoon? Onko edullisia vuokra-asuntoja tai asuntolapaikkoja riittävästi? Töitä tällä saralla täällä on varmuudella tehty, muutenhan luvut olisivat vieläkin huonommat - niinkuin ne ovat Helsingissä. Pekalla vain ei ole asuntoa!

Jos haluamme turvata huomisen, meidän on tänään huolehdittava siitä, että ihmisarvon kunnioitus yhteiskunnassa säilyy. Jokainen ihminen on yhtä arvokas riippumatta hänen henkilökohtaisista taidoistaan, yhteiskunnallisesta asemastaan tai edes moraalisesta ryhdistään.

Yhteiskunta kehittyy väärään suuntaan, jos yhä useammat ihmiset käyvät tarpeettomiksi. Ei ole oikein antaa kaiken täällä tehdyn työn hyödyttää vain harvoja.

Uskon ja ajattelen niin, että työ on sosiaaliohjelmista paras. Kaikille, jotka haluavat ottaa työtä vastaan, se tulee mahdollistaa esimerkiksi laajentamalla palkkatuen ehtoja ja luomalla niin sanotut välityömarkkinat. Välityömarkkinat eivät ole uhka vaan sosiaalisin perustein käytettynä mahdollisuus, kunhan huolehdimme siitä, että sen varjolla maahamme ei synnytetä Amerikan malliin työssäkäyvien köyhien luokkaa.

Huono-osaisuus tuottaa lisääntyvässä määrin alkoholiongelmia, sosiaalisia vaikeuksia ja rikollisuutta. Valtaosa suomalaisista ei ole köyhiä tai syrjäytyneitä, mutta jokainen ymmärtää että on myös suuren enemmistön etu, mitä vähemmän yhteiskunnassa on syrjäytyneitä.

Osaammeko sitten auttaa syrjäytyneitä?

Ongelmakenttä on laaja. Osa asunnottomista ei kykene hakeutumaan avun piiriin. Osa taas ei tiedä, millaisia vaihtoehtoja asumiseen on tarjolla. Sitten on niitä, jotka eivät halua ottaa vastaan heille tarjottua asuntoa, useimmin asuntolapaikkaa erilaisista syistä.

Huono-osaisuuden hoidossa toimii harvoin keppi-porkkana -logiikka, jossa kaikki huono-osaiset yritetään laittaa samaan putkeen. On mentävä aina yksilön omin ehdoin tarjoamalla mahdollisuuksia, joista voi valita. Näitä mahdollisuuksia tarvitsemme lisää. Ihmisten elämänuskoa on tuettava kaikin keinoin.

Jotta voisimme edetä yksilön omin ehdoin, heidät olisi ensin saatava avun piiriin. Siksi kaikkien palveluntuottajien tulisikin tehdä etsivää työtä nykyistä enemmän. Etsivä työote mahdollistaisi entistä paremman tiedonkulun ja apua tarvitsevat voitaisiin paremmin ohjata juuri oikean avun piiriin. Nuorten kohdalla tässä onkin jo myönteisiä kokemuksia. Kun nuoria on saatu avun piiriin, on myös tulokset olleet rohkaisevia.

Etsivää työotetta tulisi seurata kokonaisvaltainen ja tavoitteellinen hoitoketju, jossa olisi mahdollista tarjota avun tarvitsijalle esimerkiksi tukihenkilöä. Käytännössä tämä ei ole mahdollista nykyisin resurssein, enkä usko että resurssit tulevaisuudessakaan paranevat merkittävästi.

Siksi on syytä painottaa aiempaa selvemmin, että huono-osaisista huolehtinen ei kuulu vain ammattilaisille, vaan kaikille meille. Ihmisten on otettava enemmän vastuuta omista lähiyhteisöistään. Huono-osaisuuden kasaantumisen estää parhaiten ympäristön antama sosiaalinen tuki.

Matti Helin
Tampereen diakoniajohtaja

Puhe asunnottomien yön tapahtumassa Nokian Poutunpuistossa 17.10.2006