Etusivu > Materiaalit > Juttuarkisto >Brysselissä

Tekijä:
Kati Sinenmaa
vapaaehtoistyöntekijä
8. toukokuuta 2007

6th Meeting of People Experiencing Poverty
Bryssel 4. & 5. toukokuuta 2007
MATKA- ja KOKOUSRAPORTTI


1. MATKALLA

Paljolti minulle tuntemattomista syistä johtuen pääsin parin päivän ”varoitusajalla” mukaan Euroopan köyhyyden vastaisen verkoston (EAPN:n) kuudenteen kokoukseen Brysseliin. Antti Honkonen tuli epäillyttävä virne kasvoillaan kysymään yhtä asiaa. Olen luonteeltani lähteväistä sorttia, joten minulla oli myönteinen vastaus aivojen primitiivistä osista matkalla äänihuulille jo ennen kuin kuulin, mistä oli kysymys.
On rehellisesti myönnettävä, ettei minulla ollut hajuakaan siitä, mihin olin taasen antanut kyllä-vastauksen. Se taasen ei paljoa menoa haitannut, sillä jos en olekaan paljoa elämästä oppinut niin sen ainakin, että haasteita ei tule pelätä eikä väistellä. Parempi katsoa kuin katua.

Tiesin kokemuksesta, että jos heti alussa mahdottomalta näyttävät asiat alkavat toimia, niin tulossa on jotain hyvää. Passin järjestäminen oli tämän matkan ensimmäinen koetus. Hakemus jätettiin Poliisille puolilta päivin ja reilun kolmen tunnin kuluttua minulla oli viiden vuoden passi, joten siitä tiesin, että matkasta tulee jotakin.
Schuman Pidän kovasti matkustamisesta. En väsy ohi kiitävien maisemien katseluun. Jo lapsena ihmettelin aikuisia, jotka nukkuivat matkalla eivätkä tuntuneet välittävän mitään hienoista maisemista. Niinpä nytkin menomatka tuntui loppuvan kesken, mutta lohdutin itseäni, että itse elämäkin on matkustamista ja ohi kiitävien hetkien tarkkailua. Kun siis pääsimme Brysselin kentältä Brysselin keskustaan, niin menomatka ei tuntunutkaan olevan vielä ohi, koska itse elämä jatkaa ja vaan jatkaa matkaansa ja minä sen kyydissä.

Silti tunnin verran harhailimme Euroopan Unionin Parlamenttitalon etupuolella sahaillen sinne sun tänne ja välillä Brysselin opaskarttaa tutkien, minne oikeastaan pitikään mennä. Lopulta Antti Honkonen sai muut vakuutettua siitä, että meidän olisi syytä katsoa Parlamenttitalon takaa, josko meidän hotelli löytyisi sieltä. Ja löytyihän se, koska eihän se ollut eksyksissä, vaan me raukat Pohjolan periltä emme olleet tottuneet outoina kiiltäviin valoihin, sillä kävihän kello jo tuntia vaille puolta yötä.
Myöhästyimme sentään iltapalalta ja rekisteröinnistä, joten hienosti matkamme jatkui unten maille....

2. ENSIMMÄINEN KOKOUSPÄIVÄ

Puisto

Heräsin aamusella kuuden aikoihin ja päätin ennen aamupalaa käydä tutkimassa Brysseliä. Löysin heti hienon ja vehreän puiston, jonka toisessa päässä oli häkellyttävän kaunis lampi salaperäisine onkaloinaan. Kuulin myöhemmin tulkiltamme, että sen puiston oli aikoinaan rakennuttanut joku salaseura. Koska tarkoituksenani ei ole jatkaa salailun perinettä, niin siksi palasin kiiruusti takaisin hotelliin aamupalalle ja valmistautumiseen ensimmäistä miitinkiä varten, joka kuulemma pidettäisiin hyvän bussimatkan päässä Silken Berlaymont-hotelliltamme. Bussin lähtö kokouspaikalle oli kahdeksalta, joten ehdin hyvin palautua maan pinnalle ihmeellisen puisto-löytöni jälkeen, jonne päätin palata heti seuraavana aamuna.

Bussin ikkunasta sain lisää digikuvia tästä hyvin vanhasta ja jatkuvasti uudistuvasta kaupungista, jonne joutumista asumaan en olisi pitänyt pahana. Pian olimmekin jonkin vanhan linnan pihalla ja suunnistimme opasteiden mukaan ja ilmoittautumisen kautta vähän suureen kokoussaliin. En ole koskaan aiemmin kokoustellut, mutta tekniikka pelkäämättömänä istuin rohkeasti kokoustuoliin, sillä parempi on katsoa kuin katua. Köyhyysteos

Kokouksen avajaiset selvitettiin puhumalla. Mutta kun kävi selväksi, että jokaisen maan delegaation olisi pitänyt tehdä jonkinlainen teos köyhyyden konkreettiseksi kuvaksi, niin siitä ei olisikaan selvitty pelkällä katsomisella, joten Antti alkoi investoida papereitaan, josko sieltä löytyisi ratkaisu tähän hyvin materiaaliseen pulmaan. Pian Antilla olikin edessään pari laminoitua A3-paperia ja teippiruilla. Minäkin olin ottanut mukaan erinäisiä tarpeita, kuten teippirullan, mutta niistä muista ei ollut apua tähän vaativaan käsityötaidon näytteeseen, johon tarvittiin jossakin määrin korvien välissä olevaa harmaata massaa, jota jotkut viisaammat aivoiksi kutsuvat. Köyhyytemme tarvikkeista ja sen myötä neuvokkuus konkretisoituivat meille, joka todisti minulle jälleen kerran, miten rikkaus estää ihmiseltä neuvokkuuden ja sitä myötä kaiken sen, joka on todellista rikkautta, eli älykkyyden. Älykkään ihmisen ei tarvitse kaivaa kuvetta, vaan hän löytää ratkaisun käyttämällä omaa itseään.

Aivoja ei sentään tarvinnut laittaa esille taideteokseksi, mutta sen sijaan kuskasimme laminaattitaiteemme kaiken delegaation nähtäville ja Antti esitti hienon puheen sekä tietysti perusteli, mitä kaikkea taideteoksemme symbolisoi. Musta liekki laminaatin sisällä lämmitti kokousväen mieliä, kun he kuulivat Antin supisuomalaisen puheen simultaanitulkkien välityksellä omalla kielellään. Paljon muutakin Antti puheessaan esitti ja kesken puheen Saksan delegaatio taputti kuuluvat aplodit Antille, kun Antti esitti, miten päättäjien tulisi säätää laki perusturvarikoksesta, jotta päättäjilläkin olisi aito mahdollisuus joutua oikeudelliseen vastuuseen, jos teot eivät vastaa puheita. Puheen lopuksi Suomen delegaatio sai kaikilta raikuvat kätten taputukset.

Ruokailuun mennessä vain osa maista oli esitellyt omat teoksensa perusteluineen, joten loput maat joutuivat odottamaan seuraavaan päivään sitä, jonka Antti oli hoitanut ex-tempore-tyylillä kotiin.
Ruokailun jälkeen oli vuorossa kokouksen varsinainen anti, eli väki jaettiin seitsemään työryhmään, joissa oli tarkoitus esittää ne ideat köyhyyden poistamiseksi, jotka oli määrä kuljettaa eri maiden hallitusten tietoon, sillä EAPN on hallitusten hyväksymä asiantuntijajärjestö, jonka neuvoja hallitukset ovat luvanneet kuunnella.

Suomi, Malta, Liettua, Espanja ja Puola pääsivät konferenssikeskuksen vanhaan kokoushuoneeseen. Audio-tekniikan ongelmien välissä ja jälkeen delegaatioiden jäsenet pääsivät esittäytymään ja kertomaan omien maidensa huolia ja ratkaisuja köyhyyteen. Kokouksen puheenjohtaja jakoi puheenvuoroja käsien heiluttelun perusteella. Antti sai puheenvuoron, jossa hän muun muassa kertoi, miten lapset eivät ole koskaan halunneet isona alkoholisteiksi, rosvoiksi, köyhiksi... Puheenjohtaja halusi tuon kohdan tulevan työryhmän loppulausunnon johdannoksi, kuten se myös sitten tulikin. Puheenjohtajat

Antin puhumisten myötä kokouksen pöytäkirjoihin tuli tietoa Suomen Asunnottomien yö-kansalaisliikkeestä, Elokolo-tyylisistä kansalaisten kohtaamispaikoista ja monista muista asioista, joilla Suomi on kosketuksissa köyhyyteen. Erityisesti minua ja Anttia lämmitti se, kun EAPN-kokouksen puheenjohtajina toimivat (piispa sekä professori) olivat laittaneet Antin antamat mustaliekki-rintanapit takinpieliinsä.

Lisäksi Antti puhui perusturvarikoksesta, jonka itse käsitin niin, että ei ainoastaan katteettomista lupauksista voitaisi vetää päättäjää oikeuteen, vaan ennen muuta perusturvarikos on tapahtunut silloin, jos ihminen joutuu virallisesti asunnottamaksi, tai jos ihminen on virallisesti köyhä, koska perustuslain mukaan kukaan ihminen ei yksinkertaisesti voi olla virallisesti asunnoton tai virallisesti köyhä.
Esimerkiksi julkinen valta ei voi samaan aikaan olla perustuslaillinen, jos se tuomitsee oikeudessa ihmisiä asunnottomaksi --kuten on laita häätötuomioissa. Samoin valtiolla ei voi olla virallista määritettä köyhyydelle, joka kuuluu joillekin ihmisille, sillä valtio on perustuslaissa sitoutunut antamaan jokaiselle ihmiselle ihmisarvoisen elämän, johon kuuluu niin perusturva kuin ihmisoikeudetkin. Valtio ei siis toimi oikeudenmukaisesti, jos se näkee ihmisiä siinä tilassa, joka on virallisen määritelmän mukaan köyhyyttä ja syrjäytyneisyyttä.

Valtion tulee pitää ihmiset erossa siitä huonoudesta, joka on virallisesti määritettynä laissa, eikä niin kuin nykyään, että valtio osallistuu pääoman perusturvan suojelun nimissä ihmisen perusturvan rikkomiseen.

Jotta valtion ja kuntien hallinto saataisiin perslaillisuuden sijasta perustuslailliseksi, niin siksi meidän tulee vaatia lainsäätäjiä säätämään itseään varten laki perusturvarikoksesta, jotta nykyinen maan tapa vastuunotosta muuttuisi vastullisuudeksi, sillä vastuulliset ihmiset eivät koskaan joudu ottamaan vastuuta. Vain vastuuttomat joutuvat ottamaan vastuuta, jota he eivät kuitenkaan voi ottaa, koska vastuuttomuuden seurauksia on mahdotonta perua.
Viittasin itsekin, mutta en kintaalla, joten pienen kakistelun jälkeen esitin, miten meidän on täysin turhaa tehdä köyhyyden/asunnottomuuden poisto-ohjelmia, jos rikkaiden rikastumiseen ei puututa. Esitin kokousväelle, että rikkaiden rikastumiseen voitaisiin puuttua asettamalla rikastumiselle katto, jota kutsuin maksimituloksi.
Kerroin tässä yhteydessä, miten Platon oli jo 2500 vuotta sitten Valtio-teoksessaan esittänyt, että yhteiskunnan rikkain saisi olla korkeintaan neljä kertaa niin rikas kuin köyhin ihminen. Kun rikas voisi olla neljä kertaa rikkaampi kuin köyhin, niin silloinhan köyhin olisi se perusrikas, joka nyt on hukassa älymystöltä, koska nykyinen älymystö on itse asiassa tyhmistöä, sillä he eivät osaa, eivätkä pysty eivätkä siten myöskään halua elää vaatimatonta elämää, koska tyhmistön mukaan ihminen ei pysty ajattelemaan päteviä ajatuksia, jos hän ei koko ajan rikastu.

Kerroin myöskin elävän esimerkin tästä ajasta, missä NHL:n pelaajat pelasivat mielettömine palkkavaatimuksineen itselleen palkkakaton. Yksikään NHL-pelaaja ei ole kuollut nälkään eikä jäänyt asunnottomaksi, vaikka he eivät enää voikaan saada 50 miljoonan dollarin pelisopimuksia. Olen täysin varma, että ainoa asia, mikä estää poliitikoita päättämästä maksimitulosta on se, että poliitikot eivät itse pysty elämään vaatimatonta elämää, vaan he vaativat itsaelleen katkeamatonta oikeutta jatkuvaan kulutusjuhlaan, jotta tämä kaunis planeetta salaperäisine puistoineen saataisiin mahdollisimman nopeasti kaikille asuinkelvottomaksi.
Kerroin myöskin, miten Suomessa ministereille annettiin virallinen lupa tehdä yksi työpäivä vuodessa vapaaehtoistyötä. Antti korjasi ja sanoi, että se koskee tätä nykyä vain yhtä ministeriötä, mutta ideani päättäjien vapaaehtoistyöstä luvattiin kirjata pöytäkirjaan siten, että Euroopan Unionin komissaarioita pyydettäisiin tekemään ainakin yksi päivä vuodessa työtä vähänosaisten parissa, jotta he saisivat aidomman kokemuksen yhteisöllisyydestä, sillä yhteisöllisyyden korostaminen ja miten siihen päästään oli yksi puheenvuoroni kantavia ideoita.
Parin puheenvuoroni pääkohdat siis olivat:

  1. Köyhyyttä ei voi poistaa, jos rikastumiseen ei puututa, joten
  2. Palkkakatto rikkaille, jolloin köyhin ihminen on perusrikas
  3. Päättäjien tulee laskeutua ihmisen tasolle tekemään vapaaehtoistyötä, koska päättäjän puheet vapaaehtoistyön arvosta ovat tyhjää puhetta, jos päättäjät eivät itse arvosta vapaaehtoistyötä tekemällä sitä itse.
  4. Vapaaehtoistyön myötä päättäjät saisivat kokemuksen yhteisöllisyydestä, koska nykyisin päättäjillä ja köyhillä ei ole yhteistä kosketuspintaa, vaan päättäjät puhuvat köyhien päiden yli, mitä köyhille pitäisi tehdä.

Puheenjohtaja ilmaisi myötämielisyytensä maksimituloa kohtaan, mutta heti puheeni jälkeen Suomen valtion virallinen edustaja nostatti kättään ja puheen saatuaan esitti, etteivät rikkaat tarvitse palkkakattoa, koska köyhyys voidaan kuulemma hoitaa kuntoon samaan aikaan, kun rikkaat rikastuvat. Paljonkohan ihmisen pitäisi saada lisää palkkaa köyhyyden vähentämisestä?
Luulisin niin, että siinä rikas päättäjä oli rikkaiden asialla, eikä niinkään köyhien asialla, jolla me muut kokousedustajat ainakin nimellisesti olimme.

Puheenjohtaja teki työryhmämme kokouksen lopuksi mieleenpainuvan yhteenvedon kaikista esille tulleista ideoista, jonka lopuksi hän totesi, ettei hänenkään tule luvata liikoja, jottei joudu syytettyjen penkille....

3. PUHUMATTOMAT AJATUKSENI

Tähän väliin haluan esittää niitä mielipiteitä, joita kokouksessa jäi sanomatta, mutta joka tässä sanottuna mahdollisesti kulkeutuisi omia reittejään kuuleviin korviin. Kaikissa köyhyyskeskusteluissa ja kokouksissa tulisi pitää kirkkaana mielessä se tosiasia, ettei kenenkään elämän tehtävä tai -tarkoitus voi mitenkään olla niiden peruspilareiden rakentaminen, jotka kuuluvat yhtälaisesti kaikille. Meidän maailmamme on suunnattoman rikas, suorastaan rönsyilevän tuhlaileva kaikessa rikkaudessaan. Miten siis joku voikaan kuvitella itsensä siihen asemaan, että hänen korkein tapansa toteuttaa itseään on vääryyksien korjailu? Kyse on samanlaisesta itsensätoteuttamisen tasosta, jos joku heittelee roskia maahan vain siksi, että saisi sillä työllistettyä muita.

On täysin varmaa, että jos maailmassamme yksikään ei olisi köyhä, niin silloin jokainen ihminen voisi toteuttaa itseään jollakin korkeammalla tavalla kuin korjaamalla päättäjien perusturvarikosten seuraamuksia, niiden tekojen seurauksia, joista päättäjät eivät ole koskaan joutuneet vastuuseen, koska päättäjät ovat saaneet tähän asti päättää asioista täysin vastuuttomasti, ilman minkäänlaista pelkoa rikosoikeudellisista sanktioista. Kadunlakaisija

Kun ihmisen ei tarvitsisi siivota työkseen muiden jälkiä muka ansaitakseen itselleen ihmisarvon, niin silloin ihminen tietysti olisi vapaa elämään sivistynyttä elämää. Tästä huomataan triviaalisti, että päättäjät eivät ole sivistyneitä, koska he vaativat suurinta osaa ihmiskunnasta elättämään itseään työllä, jota ei pitäisi edes olla olemassa. Tarkoitan tällä sitä, että kun vain kukaan ihminen ei roskaisi eikä rikkoisi, niin silloin ne, jotka nyt on tuomittu systeemissä siivoojiksi saisivat tietysti aidon mahdollisuuden toteuttaa itseään tämän ainutkertaisen elämänsä aikana jollakin korkeammalla tavalla kuin olla itsekkäiden aikuisten vaipanvaihtajina, jotta itsekkäiden aikuisten ei koskaan tarvitsisi ottaa vastuuta omasta elämästään.

Yllä oleva pätee yhtä hyvin myöskin päättäjiin, jotka luulevat olevansa erinomaisia ja päteviä pelkästään siksi, että he ovat säätäneet systeemin sellaiseksi, missä päättäjien "ansio"tulot eivät missään taloussuhdanteissa vaarantuisi. Tuohon päättäjien sivistymättömyyteen kuuluu siis luja usko siihen, että systeemissä on hyvä olla vapaaehtoistyöntekijöitä, joiden vastuulle on kiva kuormata kaikki se työ, joka aiheutuu päättäjien perusturvarikollisesta toiminnasta.
Mutta päättäjien mukaan hallintoa ei kuitenkaan voi tehdä vapaaehtoistyön pohjalta, vaan vapaaehtoistyön arvostus on vain tyhjä sana päättäjän tyhjässä päässä.
Oma kokemukseni yhteiskunnan laitamilla todistaa minulle kiistattomasti sen, että yhteiskuntien sivistys ei ole vielä päässyt edes alkuun, koska suurelta osalta ihmisiä puuttuu sivistyksen perusta. Sillä jos sivistyneisyyteen kuuluu kaikissa oloissa muita paremmin turvattu elämä, niin ihminen on vähän sokea, jos hän ei huomaa, että hänen vaatimuksensa muiden elämää paremmasta elämästä on revitty muiden selkänahasta. Ihminen ei voi olla muita rikkaampi, jos muiden ei ole pakko olla köyhiä. Rikkaiden elämä pakottaa muut köyhyyteen, mutta tätä totuutta rikkaat eivät pysty tunnustamaan, koska he luulevat, että he ovat rikkaita omasta ansiostaan, joka perustuu heidän erinomaisuudelle, jota köyhillä ei ole.
Rikkaiden mukaan rikkailla ei ole osaa eikä arpaa köyhyyden syntyyn, sen ylläpitoon ja köyhyyden syventämiseen, joka huomataan siitäkin, miten rikkaat pyrkivät kaikin keinoin tasapäistää verotus, joka on jo rikkaita suosiva, koska palkkavero on vain pienen pieni osa niistä muista veroista, joita köyhätkin joutuvat yhtälaisesti maksamaan. Tasavero olisi perusteltua vain silloin, kun rikkaille olisi määrätty maksimitulo.

Minun tehtäväkseni ei annettu myötäillä jonkun valtioherran mielipiteitä, joten tältä pohjalta ja oman elämänkokemukseni rikastuttamana ilmaisen kaikki nämä mielipiteeni tuntien täysin, että totuus ei löydy siitä suunnasta, johon rikkaat ohjaavat valtioita, vaan kaikille yhteinen ja kaikille sopiva totuus on löydettävissä vain niiden sanomisina, joiden puheet nousevat vaatimattomasta elämästä, sillä ihmisen on mahdotonta elää vaatimattomasti, jos hän ei ole erinomaisen viisas. Viisaus on vaatimattomuutta. Vaatimattomuuden ei ole todettu olevan vaaraksi ihmisen terveydelle, luonnolle ja elämän tarkoitukselle.

> lue lisää: David C. Kortenin Maailma yhtiöiden vallassa -kirjan referaatti

4. TOINEN KOKOUSPÄIVÄ

Toinen Brysselin päiväni alkoi perinteisesti, eli lähdin jo ennen kuutta aamulla salaperäistä puistoa tapaamaan. Sainkin siitä monia uusia kuvia kotiin vietäväksi, joten katsoin puiston päästä sopivan kadun, jota pitkin lähdin reippahin askelin kuleksimaan ja lisää kuvia napsimaan.
Sankari Pian saavuinkin Avenue des Arts Kuntsille, jonka sivukujalta näin jonkun korkeamman patsaan. Sitä ennen piti käydä ottamassa muita kuvia, mutta kokousaikataulu ei antanut periksi, joten kiiruhdin sitä korkeata patsasta kohden, joka paljastui Ensimmäisen Maailmansodan sankarivainajien muistomerkiksi.

Pronssiset leijonat saivat jäädä paikoilleen ja siten vältyin belgialaisten mielenosoitukselta, kun lähdin reippaasti kohden Silkeniä. Tällä kertaa pidin mielessäni tarkasti, miten valitsemani katu suuntautui Orfelius-katuun nähden, joten pystyin ilman eksymisen pelkoa palaamaan muita katuja pitkin ja siten lisäämään kuvakokoelmani digi-diversiteettia

Hotellilla haukkasin nopeammin lautasellisen aamupalaa ja käärin loput lautasliinaan paluulentoa varten. Ja sitten bussilla päätöskokoukseen.
Toisen kokouspäivän aluksi delegaatiot toivat esille eilispäivänä esittämättä jääneet köyhyysteoksensa, joka jälkeen työryhmien edustajat esittivät yhteenvedon työryhmissä esitetyistä ideoista. Yleiskeskustelu loppui kesken, joten en itse ehtinyt esittää syventäviä ajatuksiani köyhyyden poistamisen mahdottomuudesta siinä ilmapiirissä, joka suosii rajatonta rikastumista. Kuitenkin, kirjoitin niitä tämän raportin kappaleeseen kolme siinä määrin kuin muistan ajatelleeni niitä itse kokouspaikalla.

Sen jälkeen olikin pitkien puheiden aika, joita esittivät kokouksen puheenjohtajat, EAPN:n pääsihteeri, Komission edustajat, Saksan liittotasavallan edustaja ja Emmaus-liikkeen pääjohtaja. Erityisesti muistan Emmaus-liikkeen edustajan puheesta sen, kun hän sanoi, miten hän on vihainen köyhien kohtelusta, kunnioituksen puutteesta ja miten julistukset köyhyyden poistamiseksi ovat pelkää pilailua, ja sen puheen myötä koin, että Emmaus-liikkeen puheen kautta sain sittenkin omia ajatuksia hallitusten tietoon, koska itse asiassa omat ajatukseni eivät ole omiani, vaan yleispäteviä viisauksia, jotka nousevat vaatimattomasta, ihmisen tasoisesta elämästä, jossa myös Emmaus-liike toimii.

Hallitusherrat katsovat, että heidän tulee kuulua rikkaisiin, joten siksi julkinen valta on korottanut itse itsensä ihmisen yläpuolella, ja siten päättäjiltä puuttuu tykkänään kosketuspinta elämän arkeen. Jotta rikkaat saisivat edes vähäisen kosketuksen inhimillisyyteen, niin juuri siihen tähtäsi esitykseni päättäjien vapaaehtoistyöstä ja rikkaiden palkkakatosta, sillä tyhmähän sellainen on, joka julistaa, miten arvokasta työtä järjestöt ja vapaaehtoiset tekevät, kun samaan aikaan päättäjät laskevat kaiken työnsä rahassa ja ovat aina valittamassa rahapulaa. Ihmisen ei pitäisi mitata omiin taskuihinsa koko työnsä arvoa, koska silloin yhteiskunnalle ei jää siitä mitään.
Ja millä mitalla sitten ihminen voi mitata työnsä arvon? Onko ihminen mitannut väärällä mitalla työnsä arvoa, jos hän virallistaa asunnottomuuden ja puhuu ihmisistä halpatyövoimana? Kallispalkkaiset tuomarit pystyvät silmää räpäyttämättä ilman mitään omantunnon tuskia julistamaan ihminen virallisesti asunnottomaksi ja samoin rikkaat puhuvat, miten maailmaan ja omiin valtioihin pitää saada lisää ja lisää halpatyövoimaa, jotta rikkaiden krääsätehtaat eivät vaan pysähtyisi, vaan ne edelleen saisivat laadun sijasta jauhaa vain määrää.

Poliitikot puhuvat, miten lakien tulee perustua perustuslakiin, mutta miten on sitten mahdollista, että poliitikot puhuvat asunnottomista ja köyhistä ikään kuin he olisivat sitä luonnostaan eikä systeemin seuraamuksena. Tuollaisella täysin päättömällä puheella on ainoastaan se tarkoitus, että poliitikot, jotka kuuluvat rikkaisiin, voisivat edelleenkin jatkaa itsepetosta, eli väittää, että köyhyys ja huono-osaisuus ei johdu laeista eikä rikkaista, vaan ihminen on esimerkiksi asunnoton siksi, että hän on älyltään lapamatoakin älyttömämpi, jolla sentään on lämmin asunto rikkaankin vatsassa.
Ripaus älyä riittää sen tajuamiseen, että köyhinkin ihminen pystyisi rakentamaan oman pesän yhtä helposti itse itselleen kuin mikä tahansa muukin eläin. Katsokaa lintuja ja oppikaa vaikka ketusta, niin huomaatte tasan varmasti, että myöskin ihmisellä on luonnostaan kyky rakentaa itselleen lämmin ja kuiva pesä, joten puheet siitä, että köyhät ovat köyhiä omasta syystään paljastuvat mielettömyydeksi. Köyhät ovat köyhiä vain siksi, että rikkaiden hallitsemat valtiot eivät salli ihmisyyden toteutua, koska jos ihmiset saisivat olla ihmisiä, niin silloin myöskin rikkaiden pitäisi itse rakentaa itselleen oma elämänsä, jolloin köyhät saisivat itse pitää oman työnsä arvon. Kadunlakaisija

Planeetta ei tuhoudu ihmisten toimesta, vaan ihmisyyden hylänneet rikkaat tuhoavat planeettaa urakalla, koska rikkaiden äly ei riitä sen tajuamiseen, että he pärjäisivät vähemmälläkin, jos vain olisivat viisaita. On täysin mieletöntä kuvitellakaan, että köyhyys voitaisiin poistaa ilman, että rikkaiden etuoikeuksiin ja rikastumiseen ei mitenkään puututa. Voidaan toki asettaa yhä uusia aikarajoja, johon mennessä köyhyys poistetaan, mutta jos rikkaille ei aseteta maksimitulorajoja, niin maailman aika loppuu kesken.

Toisaalta tiedän varmasti, että kun rikkaille asetetaan palkkakatto niin silloin sen myötä maailmasta on poistettu luonnon tuhoamisen lisäksi myöskin köyhyys, koska luonnon tuho ja köyhyys on yksinomaan rikkaiden syytä. Mutta rikkaat syyttävät omasta järjen köyhyydestään muita kuten yleensäkin tuholaiset syyttävät muita siitä huonoudesta, jonka ovat itse aikaan saaneet. Köyhyyden todellinen syyllinen on ihminen, joka haluaa asettaa itsensä muita parempaan asemaan. Kun tuohon syyhyn puututaan, niin sen myötä maailmasta on köyhyys lopullisesti hävitetty. Kaikki köyhyyden poisto-ohjelmat ovat tuomittu epäonnistumaan juuri siksi, että köyhyyden aiheuttaja on rikas, ja rikkaat ovat monopolisoineet hallinnon itselleen, jolloin viisas huomaa, että perslaillinen lainsäädäntä on rikkaiden etujärjestön -valtion- viritinosa, jolla valtio optimoidaan rikkaille sopiviksi.

5. PALUU TULEVAISUUTEEN

Hofberg-Coudenberg

Kokoustelu päätyi lauantaina klo 13, jonka jälkeisen aterioinnin jälkeen ryhmämme lähti tulkkiemme kanssa kävelemään Metroasemalle. Astelin taaempana, joten sain ryhmämme jäsenet jäsennettyä paremmin Brysselin katukuvaan.

Wetsraat-Paviastraat
Schumanin metroaseman ovelta oli kiven heiton matka lentoaseman bussin pysäkille, mutta onneksi emme heittäneet kiveä, koska kadun toisessa päässä oli meneillään mielenosoitus, ja meidän päässä oli läjä mustia mellakkapoliisin autoja täynnä musta-asuisia miehiä valmiina pamputtamaan kiven heittelijöitä.

Seutula

Lentomme Helsinkiin teki välilaskun Kööpenhaminaan ja tulo Helsinkiin oli melkoisen raju lasku suomalaiseen todellisuuteen. Parempi on katsomisen sijasta kokea, jottei tarvitse katua, joten sain kotona Kivilinnassa nauttia Silken-Berlaymont -hotellin aamiaista -yöllä, keltaisen liekin valossa ja hiilien hehkussa..
lisää matkakuvia...
Kokoussali Kokoussali
Rapuissa Me ja tulkkimme
Herttuan linna Paleizen Plein. Herttuan Linnaa vastapäätä on Parc de Bruxelles, Brysselin Puisto, jonka edessä oli Maa Ilmasta -näyttely, joka oli aikoinaan Suomessakin, linja-autoasemalla,
tästä kuva Sao Paolosta


Takaisin    Sivun alkuun    Arkistoon
Osoite