Etusivu > Materiaalit > Juttuarkisto >Brysselissä | |||||||
Tekijä: |
6th Meeting of People Experiencing Poverty Bryssel 4. & 5. toukokuuta 2007 MATKA- ja KOKOUSRAPORTTI | ||||||
1. MATKALLA
Paljolti minulle tuntemattomista syistä johtuen pääsin parin päivän ”varoitusajalla” mukaan Euroopan köyhyyden vastaisen verkoston (EAPN:n) kuudenteen kokoukseen Brysseliin. Antti Honkonen tuli epäillyttävä virne kasvoillaan kysymään yhtä asiaa. Olen luonteeltani lähteväistä sorttia, joten minulla oli myönteinen vastaus aivojen primitiivistä osista matkalla äänihuulille jo ennen kuin kuulin, mistä oli kysymys.
Tiesin kokemuksesta, että jos heti alussa mahdottomalta näyttävät asiat alkavat toimia, niin tulossa on jotain hyvää. Passin järjestäminen oli tämän matkan ensimmäinen koetus. Hakemus jätettiin Poliisille puolilta päivin ja reilun kolmen tunnin kuluttua minulla oli viiden vuoden passi, joten siitä tiesin, että matkasta tulee jotakin.
Silti tunnin verran harhailimme Euroopan Unionin Parlamenttitalon etupuolella sahaillen sinne sun tänne ja välillä Brysselin opaskarttaa tutkien, minne oikeastaan pitikään mennä. Lopulta Antti Honkonen sai muut vakuutettua siitä, että meidän olisi syytä katsoa Parlamenttitalon takaa, josko meidän hotelli löytyisi sieltä. Ja löytyihän se, koska eihän se ollut eksyksissä, vaan me raukat Pohjolan periltä emme olleet tottuneet outoina kiiltäviin valoihin, sillä kävihän kello jo tuntia vaille puolta yötä. 2. ENSIMMÄINEN KOKOUSPÄIVÄHeräsin aamusella kuuden aikoihin ja päätin ennen aamupalaa käydä tutkimassa Brysseliä. Löysin heti hienon ja vehreän puiston, jonka toisessa päässä oli häkellyttävän kaunis lampi salaperäisine onkaloinaan. Kuulin myöhemmin tulkiltamme, että sen puiston oli aikoinaan rakennuttanut joku salaseura. Koska tarkoituksenani ei ole jatkaa salailun perinettä, niin siksi palasin kiiruusti takaisin hotelliin aamupalalle ja valmistautumiseen ensimmäistä miitinkiä varten, joka kuulemma pidettäisiin hyvän bussimatkan päässä Silken Berlaymont-hotelliltamme. Bussin lähtö kokouspaikalle oli kahdeksalta, joten ehdin hyvin palautua maan pinnalle ihmeellisen puisto-löytöni jälkeen, jonne päätin palata heti seuraavana aamuna. Bussin ikkunasta sain lisää digikuvia tästä hyvin vanhasta ja jatkuvasti uudistuvasta kaupungista, jonne joutumista asumaan en olisi pitänyt pahana. Pian olimmekin jonkin vanhan linnan pihalla ja suunnistimme opasteiden mukaan ja ilmoittautumisen kautta vähän suureen kokoussaliin. En ole koskaan aiemmin kokoustellut, mutta tekniikka pelkäämättömänä istuin rohkeasti kokoustuoliin, sillä parempi on katsoa kuin katua. Kokouksen avajaiset selvitettiin puhumalla. Mutta kun kävi selväksi, että jokaisen maan delegaation olisi pitänyt tehdä jonkinlainen teos köyhyyden konkreettiseksi kuvaksi, niin siitä ei olisikaan selvitty pelkällä katsomisella, joten Antti alkoi investoida papereitaan, josko sieltä löytyisi ratkaisu tähän hyvin materiaaliseen pulmaan. Pian Antilla olikin edessään pari laminoitua A3-paperia ja teippiruilla. Minäkin olin ottanut mukaan erinäisiä tarpeita, kuten teippirullan, mutta niistä muista ei ollut apua tähän vaativaan käsityötaidon näytteeseen, johon tarvittiin jossakin määrin korvien välissä olevaa harmaata massaa, jota jotkut viisaammat aivoiksi kutsuvat. Köyhyytemme tarvikkeista ja sen myötä neuvokkuus konkretisoituivat meille, joka todisti minulle jälleen kerran, miten rikkaus estää ihmiseltä neuvokkuuden ja sitä myötä kaiken sen, joka on todellista rikkautta, eli älykkyyden. Älykkään ihmisen ei tarvitse kaivaa kuvetta, vaan hän löytää ratkaisun käyttämällä omaa itseään. Aivoja ei sentään tarvinnut laittaa esille taideteokseksi, mutta sen sijaan kuskasimme laminaattitaiteemme kaiken delegaation nähtäville ja Antti esitti hienon puheen sekä tietysti perusteli, mitä kaikkea taideteoksemme symbolisoi. Musta liekki laminaatin sisällä lämmitti kokousväen mieliä, kun he kuulivat Antin supisuomalaisen puheen simultaanitulkkien välityksellä omalla kielellään. Paljon muutakin Antti puheessaan esitti ja kesken puheen Saksan delegaatio taputti kuuluvat aplodit Antille, kun Antti esitti, miten päättäjien tulisi säätää laki perusturvarikoksesta, jotta päättäjilläkin olisi aito mahdollisuus joutua oikeudelliseen vastuuseen, jos teot eivät vastaa puheita. Puheen lopuksi Suomen delegaatio sai kaikilta raikuvat kätten taputukset.
Ruokailuun mennessä vain osa maista oli esitellyt omat teoksensa perusteluineen, joten loput maat joutuivat odottamaan seuraavaan päivään sitä, jonka Antti oli hoitanut ex-tempore-tyylillä kotiin. Suomi, Malta, Liettua, Espanja ja Puola pääsivät konferenssikeskuksen vanhaan kokoushuoneeseen. Audio-tekniikan ongelmien välissä ja jälkeen delegaatioiden jäsenet pääsivät esittäytymään ja kertomaan omien maidensa huolia ja ratkaisuja köyhyyteen. Kokouksen puheenjohtaja jakoi puheenvuoroja käsien heiluttelun perusteella. Antti sai puheenvuoron, jossa hän muun muassa kertoi, miten lapset eivät ole koskaan halunneet isona alkoholisteiksi, rosvoiksi, köyhiksi... Puheenjohtaja halusi tuon kohdan tulevan työryhmän loppulausunnon johdannoksi, kuten se myös sitten tulikin. Antin puhumisten myötä kokouksen pöytäkirjoihin tuli tietoa Suomen Asunnottomien yö-kansalaisliikkeestä, Elokolo-tyylisistä kansalaisten kohtaamispaikoista ja monista muista asioista, joilla Suomi on kosketuksissa köyhyyteen. Erityisesti minua ja Anttia lämmitti se, kun EAPN-kokouksen puheenjohtajina toimivat (piispa sekä professori) olivat laittaneet Antin antamat mustaliekki-rintanapit takinpieliinsä.
Lisäksi Antti puhui perusturvarikoksesta, jonka itse käsitin niin, että ei ainoastaan katteettomista lupauksista voitaisi vetää päättäjää oikeuteen, vaan ennen muuta perusturvarikos on tapahtunut silloin, jos ihminen joutuu virallisesti asunnottamaksi, tai jos ihminen on virallisesti köyhä, koska perustuslain mukaan kukaan ihminen ei yksinkertaisesti voi olla virallisesti asunnoton tai virallisesti köyhä. Valtion tulee pitää ihmiset erossa siitä huonoudesta, joka on virallisesti määritettynä laissa, eikä niin kuin nykyään, että valtio osallistuu pääoman perusturvan suojelun nimissä ihmisen perusturvan rikkomiseen.
Jotta valtion ja kuntien hallinto saataisiin perslaillisuuden sijasta perustuslailliseksi, niin siksi meidän tulee vaatia lainsäätäjiä säätämään itseään varten laki perusturvarikoksesta, jotta nykyinen maan tapa vastuunotosta muuttuisi vastullisuudeksi, sillä vastuulliset ihmiset eivät koskaan joudu ottamaan vastuuta. Vain vastuuttomat joutuvat ottamaan vastuuta, jota he eivät kuitenkaan voi ottaa, koska vastuuttomuuden seurauksia on mahdotonta perua.
Kerroin myöskin elävän esimerkin tästä ajasta, missä NHL:n pelaajat pelasivat mielettömine palkkavaatimuksineen itselleen palkkakaton. Yksikään NHL-pelaaja ei ole kuollut nälkään eikä jäänyt asunnottomaksi, vaikka he eivät enää voikaan saada 50 miljoonan dollarin pelisopimuksia. Olen täysin varma, että ainoa asia, mikä estää poliitikoita päättämästä maksimitulosta on se, että poliitikot eivät itse pysty elämään vaatimatonta elämää, vaan he vaativat itsaelleen katkeamatonta oikeutta jatkuvaan kulutusjuhlaan, jotta tämä kaunis planeetta salaperäisine puistoineen saataisiin mahdollisimman nopeasti kaikille asuinkelvottomaksi.
Puheenjohtaja ilmaisi myötämielisyytensä maksimituloa kohtaan, mutta heti puheeni jälkeen Suomen valtion virallinen edustaja nostatti kättään ja puheen saatuaan esitti, etteivät rikkaat tarvitse palkkakattoa, koska köyhyys voidaan kuulemma hoitaa kuntoon samaan aikaan, kun rikkaat rikastuvat. Paljonkohan ihmisen pitäisi saada lisää palkkaa köyhyyden vähentämisestä?
Puheenjohtaja teki työryhmämme kokouksen lopuksi mieleenpainuvan yhteenvedon kaikista esille tulleista ideoista, jonka lopuksi hän totesi, ettei hänenkään tule luvata liikoja, jottei joudu syytettyjen penkille....
3. PUHUMATTOMAT AJATUKSENITähän väliin haluan esittää niitä mielipiteitä, joita kokouksessa jäi sanomatta, mutta joka tässä sanottuna mahdollisesti kulkeutuisi omia reittejään kuuleviin korviin. Kaikissa köyhyyskeskusteluissa ja kokouksissa tulisi pitää kirkkaana mielessä se tosiasia, ettei kenenkään elämän tehtävä tai -tarkoitus voi mitenkään olla niiden peruspilareiden rakentaminen, jotka kuuluvat yhtälaisesti kaikille. Meidän maailmamme on suunnattoman rikas, suorastaan rönsyilevän tuhlaileva kaikessa rikkaudessaan. Miten siis joku voikaan kuvitella itsensä siihen asemaan, että hänen korkein tapansa toteuttaa itseään on vääryyksien korjailu? Kyse on samanlaisesta itsensätoteuttamisen tasosta, jos joku heittelee roskia maahan vain siksi, että saisi sillä työllistettyä muita. On täysin varmaa, että jos maailmassamme yksikään ei olisi köyhä, niin silloin jokainen ihminen voisi toteuttaa itseään jollakin korkeammalla tavalla kuin korjaamalla päättäjien perusturvarikosten seuraamuksia, niiden tekojen seurauksia, joista päättäjät eivät ole koskaan joutuneet vastuuseen, koska päättäjät ovat saaneet tähän asti päättää asioista täysin vastuuttomasti, ilman minkäänlaista pelkoa rikosoikeudellisista sanktioista. Kun ihmisen ei tarvitsisi siivota työkseen muiden jälkiä muka ansaitakseen itselleen ihmisarvon, niin silloin ihminen tietysti olisi vapaa elämään sivistynyttä elämää. Tästä huomataan triviaalisti, että päättäjät eivät ole sivistyneitä, koska he vaativat suurinta osaa ihmiskunnasta elättämään itseään työllä, jota ei pitäisi edes olla olemassa. Tarkoitan tällä sitä, että kun vain kukaan ihminen ei roskaisi eikä rikkoisi, niin silloin ne, jotka nyt on tuomittu systeemissä siivoojiksi saisivat tietysti aidon mahdollisuuden toteuttaa itseään tämän ainutkertaisen elämänsä aikana jollakin korkeammalla tavalla kuin olla itsekkäiden aikuisten vaipanvaihtajina, jotta itsekkäiden aikuisten ei koskaan tarvitsisi ottaa vastuuta omasta elämästään.
Yllä oleva pätee yhtä hyvin myöskin päättäjiin, jotka luulevat olevansa erinomaisia ja päteviä pelkästään siksi, että he ovat säätäneet systeemin sellaiseksi, missä päättäjien "ansio"tulot eivät missään taloussuhdanteissa vaarantuisi. Tuohon päättäjien sivistymättömyyteen kuuluu siis luja usko siihen, että systeemissä on hyvä olla vapaaehtoistyöntekijöitä, joiden vastuulle on kiva kuormata kaikki se työ, joka aiheutuu päättäjien perusturvarikollisesta toiminnasta. Minun tehtäväkseni ei annettu myötäillä jonkun valtioherran mielipiteitä, joten tältä pohjalta ja oman elämänkokemukseni rikastuttamana ilmaisen kaikki nämä mielipiteeni tuntien täysin, että totuus ei löydy siitä suunnasta, johon rikkaat ohjaavat valtioita, vaan kaikille yhteinen ja kaikille sopiva totuus on löydettävissä vain niiden sanomisina, joiden puheet nousevat vaatimattomasta elämästä, sillä ihmisen on mahdotonta elää vaatimattomasti, jos hän ei ole erinomaisen viisas. Viisaus on vaatimattomuutta. Vaatimattomuuden ei ole todettu olevan vaaraksi ihmisen terveydelle, luonnolle ja elämän tarkoitukselle. > lue lisää: David C. Kortenin Maailma yhtiöiden vallassa -kirjan referaatti
4. TOINEN KOKOUSPÄIVÄ
Toinen Brysselin päiväni alkoi perinteisesti, eli lähdin jo ennen kuutta aamulla salaperäistä puistoa tapaamaan. Sainkin siitä monia uusia kuvia kotiin vietäväksi, joten katsoin puiston päästä sopivan kadun, jota pitkin lähdin reippahin askelin kuleksimaan ja lisää kuvia napsimaan. Pronssiset leijonat saivat jäädä paikoilleen ja siten vältyin belgialaisten mielenosoitukselta, kun lähdin reippaasti kohden Silkeniä. Tällä kertaa pidin mielessäni tarkasti, miten valitsemani katu suuntautui Orfelius-katuun nähden, joten pystyin ilman eksymisen pelkoa palaamaan muita katuja pitkin ja siten lisäämään kuvakokoelmani digi-diversiteettia
Hotellilla haukkasin nopeammin lautasellisen aamupalaa ja käärin loput lautasliinaan paluulentoa varten. Ja sitten bussilla päätöskokoukseen. Sen jälkeen olikin pitkien puheiden aika, joita esittivät kokouksen puheenjohtajat, EAPN:n pääsihteeri, Komission edustajat, Saksan liittotasavallan edustaja ja Emmaus-liikkeen pääjohtaja. Erityisesti muistan Emmaus-liikkeen edustajan puheesta sen, kun hän sanoi, miten hän on vihainen köyhien kohtelusta, kunnioituksen puutteesta ja miten julistukset köyhyyden poistamiseksi ovat pelkää pilailua, ja sen puheen myötä koin, että Emmaus-liikkeen puheen kautta sain sittenkin omia ajatuksia hallitusten tietoon, koska itse asiassa omat ajatukseni eivät ole omiani, vaan yleispäteviä viisauksia, jotka nousevat vaatimattomasta, ihmisen tasoisesta elämästä, jossa myös Emmaus-liike toimii.
Hallitusherrat katsovat, että heidän tulee kuulua rikkaisiin, joten siksi julkinen valta on korottanut itse itsensä ihmisen yläpuolella, ja siten päättäjiltä puuttuu tykkänään kosketuspinta elämän arkeen. Jotta rikkaat saisivat edes vähäisen kosketuksen inhimillisyyteen, niin juuri siihen tähtäsi esitykseni päättäjien vapaaehtoistyöstä ja rikkaiden palkkakatosta, sillä tyhmähän sellainen on, joka julistaa, miten arvokasta työtä järjestöt ja vapaaehtoiset tekevät, kun samaan aikaan päättäjät laskevat kaiken työnsä rahassa ja ovat aina valittamassa rahapulaa. Ihmisen ei pitäisi mitata omiin taskuihinsa koko työnsä arvoa, koska silloin yhteiskunnalle ei jää siitä mitään.
Poliitikot puhuvat, miten lakien tulee perustua perustuslakiin, mutta miten on sitten mahdollista, että poliitikot puhuvat asunnottomista ja köyhistä ikään kuin he olisivat sitä luonnostaan eikä systeemin seuraamuksena. Tuollaisella täysin päättömällä puheella on ainoastaan se tarkoitus, että poliitikot, jotka kuuluvat rikkaisiin, voisivat edelleenkin jatkaa itsepetosta, eli väittää, että köyhyys ja huono-osaisuus ei johdu laeista eikä rikkaista, vaan ihminen on esimerkiksi asunnoton siksi, että hän on älyltään lapamatoakin älyttömämpi, jolla sentään on lämmin asunto rikkaankin vatsassa. Planeetta ei tuhoudu ihmisten toimesta, vaan ihmisyyden hylänneet rikkaat tuhoavat planeettaa urakalla, koska rikkaiden äly ei riitä sen tajuamiseen, että he pärjäisivät vähemmälläkin, jos vain olisivat viisaita. On täysin mieletöntä kuvitellakaan, että köyhyys voitaisiin poistaa ilman, että rikkaiden etuoikeuksiin ja rikastumiseen ei mitenkään puututa. Voidaan toki asettaa yhä uusia aikarajoja, johon mennessä köyhyys poistetaan, mutta jos rikkaille ei aseteta maksimitulorajoja, niin maailman aika loppuu kesken.
Toisaalta tiedän varmasti, että kun rikkaille asetetaan palkkakatto niin silloin sen myötä maailmasta on poistettu luonnon tuhoamisen lisäksi myöskin köyhyys, koska luonnon tuho ja köyhyys on yksinomaan rikkaiden syytä. Mutta rikkaat syyttävät omasta järjen köyhyydestään muita kuten yleensäkin tuholaiset syyttävät muita siitä huonoudesta, jonka ovat itse aikaan saaneet. Köyhyyden todellinen syyllinen on ihminen, joka haluaa asettaa itsensä muita parempaan asemaan. Kun tuohon syyhyn puututaan, niin sen myötä maailmasta on köyhyys lopullisesti hävitetty. Kaikki köyhyyden poisto-ohjelmat ovat tuomittu epäonnistumaan juuri siksi, että köyhyyden aiheuttaja on rikas, ja rikkaat ovat monopolisoineet hallinnon itselleen, jolloin viisas huomaa, että perslaillinen lainsäädäntä on rikkaiden etujärjestön -valtion- viritinosa, jolla valtio optimoidaan rikkaille sopiviksi.
5. PALUU TULEVAISUUTEENKokoustelu päätyi lauantaina klo 13, jonka jälkeisen aterioinnin jälkeen ryhmämme lähti tulkkiemme kanssa kävelemään Metroasemalle. Astelin taaempana, joten sain ryhmämme jäsenet jäsennettyä paremmin Brysselin katukuvaan. | |||||||
Lentomme Helsinkiin teki välilaskun Kööpenhaminaan ja tulo Helsinkiin oli melkoisen raju lasku suomalaiseen todellisuuteen. Parempi on katsomisen sijasta kokea, jottei tarvitse katua, joten sain kotona Kivilinnassa nauttia Silken-Berlaymont -hotellin aamiaista -yöllä, keltaisen liekin valossa ja hiilien hehkussa..
|