vanhoja Elämäntapaliiton sivuja Internet Archivesta
Etusivu > arkisto > asunnottomien yö
Vieraskirja * Muistiot * Vastuunjako *
Asunnottomien yö 2001 * Asunnottomien yö 2002 * Asunnottomien yö 2003 *

Yhdistyneiden Kansankuntien julistamaa Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää 17.10. on jo viitenä syksynä sävähdyttänyt Asunnottomien yö -tapahtuma. Kutsumme kaikki mukaan tapahtumaan!


Asunnottomien yön logokisa oli iloisen vaikea ratkaistava!

Logokisan voittaja

Asunnottomien yö –kansalaisliikkeen logoon otti kantaa puolentuhatta kansalaista. Kiitokset kaikille äänensä antaneille ja ajatuksensa välittäneille!

Neuvoa antava kansanäänes tuotti huhtikuun esiäänestyksen 168 äänen lisäksi toukokuun finaalissa yli 330 ”ääntä”. Ne hajaantuivat melko tasaisesti neljän hyvän ehdotuksen kesken: kukin ehdotus sai upeiden kehujen lisäksi aina myös haukkuja. Yövaliokunnalta olikin mennä yöunet, kunnes hoksattiin, että kumarruksen aikana aina joutuu samalla hieman pyllistämään, joten sekin operaatio tehtiin iloisissa merkeissä.

Yksimielisesti yövaliokunta valitsi kansalaisliikkeen varsinaiseksi logoksi ehdotuksen nro 3, joka esiintyy yllä.

Lisäksi pyydetään ehdotusten 1 ja 4 tekijältä lupaa käyttää ehdotusta netistä tulostettavana julisteena ja ehdotuksen nro 2 tekijältä lupaa saada käyttää työtään asunnottomien hyväksi myytävänä kirjeensulkijamerkkinä.

Tekijöiden nimet ja lopulliset kansalaisliikkeen käyttöön tulevat versiot julkistetaan n. kaksi kuukautta ennen 17.10. pidettävää Asunnottomien yö –tapahtumaa eli elokuun puolivälissä.

Voittajan saamia kommentteja

Huhtikuun kommentit:
Musta liekki sopii asunnottomille hyvin! Muulla kansalla onkin kirkkaat värit. Elämänliekki tulee säilyttää. Kotivakuutuslogo? Mielleyhtymä palavasta talosta vaarana, mutta perusideana ylivertainen. Yksinkertainen. Kuvaa hyvin asunnottomien yötä: tulet ja katto. Voisi olla toimivin. Tekisikö punaväri vielä paremmaksi? Ei kosketa inhimillisesti. Selkeä. Asunnottomien yön tulet ja ”asunto” yhdistetty oivaltavasti. Liekkihotelli. Valmis ja ajaton, kun päivämäärä 17.10. ”katon” kohdalle. Talo on elämänliekki! Tuli, mutta liian yksinkertainen. Tenupurkin kyljessä oleva liekkiviinan varoitus! Pyromaani assosisaatioita, siksi huono. Tukka! Lennokas. Millainen olisi värillisenä? Tuli ja talo. Oikeastaan talo tulella. Tai tuletta ja ilman oikeaa kattoa. Kampaus ja ehkä talon katto näkyvissä. (Palautteen jälkeen on lisätty 17.10. –päiväys ”kattoon”.)

Toukokuun kommentit:
Vaikka aluksi näyttää logossa olevan tuli ja talo, mutta eihän siinä olekaan lämmintä liekkiä vaan musta kylmä liekki ja haavekuva omasta katosta onkin sananmukaisesti tyhjää eli logo kuvaa asunnottoman elämistä ”ilman tulen lämpöä ja katon suojaa”. Ytimekäs, symbolinen, ”tuli”, joka lämmittää. Selkeä, huomio kiinnittyy päivämäärään ja tekstiin. Talojen yllä leiskuvat hiukset. Tulee mieleen joku palava aine. Yrityslogo taio tavaramerkki? Kuvaa asunnottomien yö –päivää nuotioineen, muttei kuvaa millään tavalla asunnottoman ongelmatiikkaa. Selkeä, alaosa asunnon symboli. Kyllin selkä ja yksinkertainen logoksi. Raakel Liekki? Asunnottomien yön logoista paras on numero 3 ja toiseksi paras numero 1 eikä muita. Osuva, jos katto on tulessa! En pidä millään lailla kelvollisena. Äänestän numeroa kolme logo-kilpailussa. Huonoin, muistuttaa myrkky tai vaarallisten aineiden varoitusta. Huonoin taas kolmonen, koska siitä tulee mieleen palava talo. Asunnottomien yön logoksi äänestän vaihtoehtoa nro 3. Mitään sanomaton. Se on selkeä ja käyttökelpoinen moneen tarkoitukseen.

Lue huhtikuun KOMMENTIT kaikista ehdotuksista.

Kaikkien toukokuun aikana logoäänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin Ben Kailan Koditon –kirja. Voittaja: Liisa Rajala, Lahti. Palkinto on postitettu voittajalle.

Muut ehdotukset:

Ehdotus 1

Ehdotus 2

Ehdotus 4


Toiminta-ajatus
Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon - omaan kotiin.

Yhteiset arvot - toimintaperiaatteet
a) Asunnottomuus on mielestämme kansallinen häpeäpilkku.
b) Syrjäytymisuhan alaisista tulee asunnottomuuden syy- ja seurausverkoston vuoksi usein syrjäytettyjä.
c) Kunnioitamme maamme perustuslain noudattamista.
d) Myötätuntomme ja toimintatukemme on heikommassa asemassa olevien puolella.
e) Yhteistyötä yli poliittisten tai uskonnollisten rajojen.

Vuoden 2003 tapahtuman toteuttamisen perusrakenteita
a) Symboli: tuli; nuotiot ja kynttilänpolttoperinteen synnyttäminen.
b) Yhteistyötä: asunnottomien ja asunnon jo omaavien kesken.
c) Pyritään siihen, että keskitetysti tuotettaisiin nettisivulta imuroitavaksi mahdolliset tapahtumaan liittyvät aihiot.
d) Järjestetään logo-kilpailu tapahtuman tunnuksen tuottamiseksi.

Vuoden 2003 painopisteitä
a) Tavoitteena on vaikuttaa kansalaisten asenteisiin ja mielialoihin välittämisen ja suvaitsevaisuuden lisäämiseksi asunnottomiin ja muihin asunnontarvitsijoihin suhtauduttaessa. Vammaisten vuoteen liittyen pyritään kyseenalaistamaan esimerkiksi erityisryhmille tarkoitettujen asuntolaratkaisujen laaja vastustus.
b) Pyritään hyödyntämään aiempaa paremmin YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen päivän 17.10. muiden toimijatahojen mahdollisuus olla mukana asunnottomuuden aiheuttamia ongelmia poistamassa, jota tavoitetta tukien mm. Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto eli EAPN-FIN on mukana nettitoimikunnassa.


Vetoomus hallitusneuvottelijoille asunnottomuusongelmista

Asunnottomien yö –kansalaisliike muistuttaa hallitusneuvottelijoita, jotta puolueet ottaisivat valmisteltavassa hallitusohjelmassa huomioon Suomen perustuslaissa määritellyn kohdan: "julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä".

Asian tärkeydestä kertoo esimerkiksi tiedotusvälineissä tänään julkaistu tutkimus, jonka mukaan vuosittain 400 vankia vapautuu vankiloista – asunnottomiksi.

Tiedämme kaikki, ettei asunto yksin poista rikollisuutta. Mutta tiedämme valitettavan hyvin myös sen, että asunnottomuus monesti suorastaan ajaa kansalaisen laittomuuksiin.

Vetoamme hallitusneuvottelijoihin, jotta asunnottomuuden aiheuttamat ongelmat ja niiden vähentäminen olisivat vakavasti mukana hallitusohjelmaneuvotteluissa.


Vieraskirja

Kirjoita Asunnottomien yön vieraskirjaan kommentteja, toivomuksia, tunnelmia, mietteitä ja tervehdyksiä.


Kaurismäen elokuvalle Mies vailla menneisyyttä Oscar-ehdokkuus, mutta ei Oscaria

Viime vuonna Asunnottomien yö -tapahtuman yhteydessä esitettiin Aki Kaurismäen elokuvaa Mies vailla menneisyyttä ilmaiseksi. Kaurismäki tuki tapahtumaa luovuttamalla 10 kopiota elokuvastaan korvauksetta esitettäväksi.

Elokuva oli ehdolla parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi. Kyseessä on historian ensimmäinen Oscar-ehdokkuus Suomelle. Palkinnot jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia ei kuitenkaan myöntänyt elokuvalle varsinaista Oscaria.

Suomessa Mies vailla menneisyyttä on kerännyt noin 155 000 katsojaa. Kaikkiaan elokuva on levitetty yli 40 maahan.



Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen yhteystiedot:
Suomen Elämäntapaliitto ry, Hämeentie 8 A, 00530 HELSINKI
Puh. (09) 4132 1102, Faksi (09) 4132 1111
Sähköposti: antti.honkonen at elamantapaliitto.fi

sivun alkuun