Etusivu > Media > Hiertävä Kivi > Hiertävä kivi 2010 – Pressitiedote

HUOM! JULKAISUVAPAA sunnuntaina 17.10.2010 klo 19.00

Kiertävä asunnottomuusongelmasta muistuttaja
Logo

"Hiertävä kivi”

YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10.2010 pidetyssä Turun Elokolon Asunnottomien yö -tapahtumassa luovutettiin "Hiertävä kivi" -asunnottomuudesta muistuttaja Turun kaupungille.

Kiven neljännessä jakokerrassa huomioitiin myös käynnissä oleva EU:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen teemavuosi.

Turkua pidetään kansamme keskuudessa arvossaan sivistyksellisen panoksensa osalta. Se on ollut merkittävä osa Suomen selviytymishistoriaa kansakuntien joukossa. Valitettavasti Turun kaupunki ei tunnu enää olevan humaanissa eturintamassa heikoimmassa asemassa olevien asukkaidensa sosiaalisten oikeuksien puolustajana.

Asunnottomien yö -kansalaisliike järjesti nyt 12. kerran yötapahtumien maatakäsittävän ketjun. Kansalaisliikkeen toimijat ovat olleet terveellä tavalla ylpeitä, kun maamme poliittiset päättäjät ovat tarmokkaasti pyrkineet asunnottomuusongelman kimppuun.

Mutta mitä Turussa on tehty tai jätetty tekemättä?

Ilmeisen hyvistä yrityksistä huolimatta ongelma on sitkeänä häpeäpilkkuna yhä Aurajoen varrella havaittavissa. Turun kaupunki on ollut passiivinen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmassa huolimatta siitä, että ohjelmaan on aikoinaan sitouduttu. Turun kaupunki ei ole lähtenyt yhteenkään investointihankkeeseen tällä ohjelmakaudella, joihin olisi mahdollista saada jopa 50% avustus ja Kaste-ohjelman kautta saman verran henkilöstökuluihin. Turku on kuitenkin yksi niistä kymmenestä kaupungista, joilla on mahdollisuus em. poikkeuksellisen suuriin avustuksiin. Kyseessä on yhteiskunnaltamme merkittävä kädenojennus isoille kaupungeille.

Kuin edellisen päätöksen tai päättämättömyyden lisäksi Turun kaupunki on päättänyt myydä omistamiaan vuokra-asuntoja (449 kpl) tavoitellen niistä myyntivoittoa 25 miljoonaa euroa tasapainottamaan kaupungin taloutta. Silti sosiaalipoliittista vuokra-asuntotoimintaa on kuitenkin jatkossakin tärkeä ylläpitää riittävässä laajuudessa. Nyt myytävissä asunnoissa asuu myös monia sosiaalisin perustein sijoitettuja, esim. mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. Vuokra-asuntotoiminnan yksityistäminen korottaa vuokratasoa. Tämän seurauksena asunnottomuus ja syrjäytyminen vain lisääntyy. Sosiaalisesti vastuuntuntoisena kaupunkina Turun tulee ylläpitää riittävästi sosiaalipoliittista vuokra-asuntotoimintaa. Pitkäaikaisasunnottomuutta ei voi hyväksyä!

Hiertävä kivi- muistuttajassa on kyseessä päättäjien sekä vastuunkantokykyisten ja -haluisten vaikuttajatahojen kesken kiertävä ja mieltä hiertävä kivi. Kivi kiertää kunnes asunnottomuusasioissa ei ole liiemmin muistutettavaa.

Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen toiveen mukaisesti muistuttajakivi kiertäisi enintään 10 vuotta, jonka jälkeen se - toivon mukaan - voitaisiin heittää tai palauttaa tarpeettomaksi tulleena takaisin luonnon kiertokulkuun.

”Hiertävä kivi” -teoksen on valmistanut Kati Sinenmaa.

Ensimmäisellä kerralla ”Hiertävä kivi” luovutettiin vuonna 2007 asuntoministeri Jan Vapaavuorelle, vuonna 2008 Helsingin kaupunginosayhdistykset ry:lle (HelKa) ja viime vuonna kansanedustaja, suuromistaja Eero Lehdelle.

Kiven luovuttivat Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen valtuuttamina Jukka Kärkkäinen Kunnon Elämä Turun Aluekeskuksen ja Matti Siltanen Turun Alueen Elämäntapayhdistysten toimijoina.

Lisätietoja: Asunnottomien yö –kansalaisliikkeen puolesta:
Antti Honkonen, 040 5295283, antti.honkonen@elamantapaliitto.fi
¤ Turun Sanomat 18.10. 2010   |   www.asunnottomienyo.fi   |   Hiertävän kiven kunniakirja 2010


Alkuun