Etusivu > Materiaalit > Asiakirjat > Asiakirjat 2008 > Lehdistötiedote 2008 Lahti

LEHDISTÖTIEDOTE, Lahti, 10. 10. 2008

Asunnottomien yö 17.10.2008

Elämäntapaliitto yhdessä monien eri tahojen kanssa järjestää Lahdessa Pikku-Vesijärven rannassa pe 17.10 klo 19-23 perinteisen Asunnottomien yö- tapahtuman. Tapahtuma on osa YK:n julistamaa köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää.

Asunnottomien yön avaa Wilson Kirwa, joka on valittu positiivisimmaksi suomalaiseksi,vuonna 2008. Tapahtumassa Lahden asuntoasiainpäällikkö Ari Juhanila pitää puheen asunnottomuuden puolittamisen 3-vuotisohjelmasta Lahden alueella. Tapahtumassa on myös musiikkia rokkiorkesteri Mahlo, työväen- ja kansanlauluja esittävä Radio Jerevan, Afrikkalaisia rytmejä tarjoilee rumpuryhmä Ngoma Moto & tanssiryhmä Kiboko Dancers. Lauri Ojanen lausuu runoja. Lisäksi tarjolla on hernekeittoa ja kahvia. Manna ry lahjoittaa asunnottomille ja vähävaraisille tilaisuudessa jaettavia ruokapaketteja. Paikan päällä järjestetään kierrätystori, johon voi lahjoittaa vaatteita, jotka jaetaan tapahtumassa edelleen niitä tarvitseville. Lahden ammattikorkeakoulun sosionomi- opiskelijat organisoivat varainkeruuviestin, jolla kerätään rahaa asunnottomien virkistystoimintaa varten. Mukaan haastetaan yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä.

Asunnottomien yön yhteydessä järjestetään rinnakkaistapahtumana Pitkä Pubissa Hämeenkadulla klubi-ilta asunnottomien hyväksi. Klubi aloittaa klo 18. Esiintyjinä DJ Pusher, DJ Kunkku, DJ Benito, DJ Jukka, DJ Proteiini- Toni, DJ Chillfreak, DJ PJ Nieminen. Luvassa kutkuttavia rytmejä ja lämpimiä lautasia euron kipale asunnottomien hyväksi. Tilaisuus jatkuu klo 02 asti.

Molemmat tapahtumat ovat ilmaisia ja niihin ovat kaikki tervetulleita.

Yhteistyökumppaneina tapahtumaan osallistuvat:
Lahden ammattikorkeakoulun sosionomi-opiskelijat, Elämäntapaliiton Lahden Elokolo, Kriminaalihuoltolaitoksen Lahden aluetoimisto, Kuntoliikuntapalvelu Pekka Kinnunen ky, Lahden seurakuntayhtymä, Lahti Energia Oy, Lahden Manna ry, Lahden Sininauha ry, Lahden Pesäkallio ry, Lahden VPK, Lahden Vihreät Nuoret ry, Liipolan Lähiöseura ry, Lions Club Lahti, Ngoma Moto ry Afrikkalaisen musiikin ja kulttuurin harrastajaryhmä, Patoseudun toimintakeskuksen kannatusyhdistys ry, Painajainen Oy, Päijät-Hämeen Mielenterveystyön tuki ry, Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö, SAK-Lahden seudun paikallisjärjestö, Sosiaalitoimen erityispalvelut/ Nikulan asumispalvelut, Stopteltat Oy, Karekallas & Mikkola Lights & Amusement, Ravintola Pitkä Pub, Satu & Heikki Pakkanen- Saneeratut Maanviljelijät, HAS Audio, Lahtikopio.

Toivomme runsasta osanottoa myös medialta tärkeän asian julkistamiseksi.

Lisätietoja tapahtumasta antaa ja mahdollisiin kyselyihin mielellään vastaa:

Jukka Suomilammi
Lahden Elokolo
puh. 0400 252 111
sähköposti: jukka.suomilammi@elamantapaliitto


Sivun alkuun       Lahden tapahtuma -08;   Osoite