Etusivu > Materiaalit > Asiakirjat > Asiakirjat 2006 > Kommentti Helsingin Hakaniemestä

Hakaniemen torilla ja Elokololla 17. 10. 2006

1) YLEISTÄ

Tapahtuman valmisteluja oli kolme, joista 14.9. ja 3.10. on muistiot Asunnottomien yö nettisivuilla. Kolmas palaveri 10.10 oli käytännön asioiden varmistelua, josta ei ollut tarvetta muistioksi.

Valmistelut vauhdittuivat maanantaina 16.10., jolloin haettiin osa lahjoituksista ja yritettiin hakea kulttuuriasiainkeskuksen tarjoamat kovaäänislaitteet.

Tiistaiaamusta alkaen oli tiivisaikataulu; HKR-rakennuksen tarvikkeet tulivat yllättäen jo klo 8. Kovaäänislaitteet saatiin, mutta niihin oli väärä mikrofoni, joka luvattiin illaksi korjata (no, kun oikea mikki saatiin illaksi, kävi ilmi että muut johdot olivatkin vääriä, joten kovaäänislaitteita ei voitu käyttää, mutta ne veivät tuntikaupalla vetäjien aikaa...).

Telttojen pystytyksessä oli elokolotoimijoiden apuna vasemmistonuoria ja REA-ryhmäläisiä. Nuorisoasiainkeskuksesta varatun kahden teltan pystytys onnistui paremmin kuin kahdella edelliskerralla, johtuen kopiointivirheenä pidetyn pisteen kuvittelemista myös piirroksen kepin toiseen päähän, jolloin teltan asennus oli loogisen helppoa. Myös telttojen purku onnistui -- pääsääntöisesti nuorten naisten toimin ja voimin!

Tapahtumassa oli uutena ja tärkeänä apuryhmänä Tikkurilan Laurea-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoita. He vastasivat ihmisten kuuntelutehtävänsä ohella mm. ensiavusta, tavaralahjoitusten hankinnasta ja kahvionhoidosta siitä ensivastuun ottaneiden Etelä-Suomen Vasemmistonuorten tukena.

Iloinen yllätys oli DIAK:n opiskelijoiden toteuttama kirpputori, josta ei ennakkoon ollut tietoa

Järjestyksenvalvojien esimiehenä toimi Kari Nykänen, alaisinaan Matti Salminen, Antti Honkonen, Raimo Lilja, Arto Mäkinen ja Asta Savukoski. Merkittäviä järjestysongelmia ei ollut.

Kaikkiin tilaisuuksiin oli vapaa pääsy. Elokololla kävi klo 15-02 välillä n. 100 eri ihmistä ja Hakaniemessä 850 eli yhteensä 950 eri ihmistä. Heistä oli sinä yönä asunnottomana useita kymmeniä.

2) HAKANIEMEN TORITAPAHTUMAN TOTEUTUKSESTA

  • Klo 19:00 Yötulien sytytys torilla: Sosiaaliasiamies Lilli Autti sytytti Maria Drockilan kynttiläpajan lahjoittaman ison ämpärikynttilän. Antti Honkonen sanoi sytytyssanat yhdeksänteen Asunnottomien yöhön.
  • Klo 19:15 Piinapenkki päättäjille aikamme rikoksista: Hätäkeskukseen ei pääse ja perusturvaa ei saa? Onko kyseessä perusturvarikos?
    Paneelin veti Lilli Autti. Paneelissa oli seitsemän Helsingin valtuustoryhmää ja HeTy:n toiminnanjohtaja Markku Kekäläinen. Keskustelu oli ajoittain kiivasta. Piinapenkin kesto venyi 40 minuuttiin.
  • Klo 19:55 piti Antti H. infoiskun rappioalkoholisti Johan K. Harjun "paluusta".
    Kansanrunousarkiston eläkkeelle siirtynyt johtaja Pekka Laaksonen lupasi esittelyn yhteydessä tehdä (tai ainakin aloittaa) ensi vuodeksi kirjan Harjusta. Harjun esittelyä ennen Elämäntapaliitto antoi Into Purmeelle vuoden 2006 Ihmisenvirka-tunnuksen.
  • 20:00 ja 22:30 nähtiin SALOMO JA URSULA -näytelmä. Kirjailija Juhani Peltosen näytelmän ohjasi Katja Hallas. Näyttelijä Jorma Markkula vietti samalla 35-vuotistaiteilijajuhlaansa. Esitystilanne oli haastava niin esittäjilleen kuin yleisöllekin, mutta onnistunut ja kaikille osallisilleen varmasti antoisa.
  • Klo 24:00 heitettiin Asunnottomien saapasmestaruudesta vuonna 2006. Ensimmäisen kerran käydyssä kisassa asunnottomuudesta sai lisäbonuksia. Heitto tehtiin vauhditta. Naisten saapas oli nro 38 ja miesten nro 43.
    Naisten mestariksi heitti Ritva (heittotulos 9,58m+bonusta asunnottomuusvuosi/50cm = 2,5m) 12,08m.
    Miehissä vastaavan tittelin otti Kari (heittotulos 18,30m+bonusta asunnottomuusvuosi/50cm = 10m) 28,30m.
  • Yön aikana oli kolme elokuvaa:
    Klo 00:30 Mies vailla menneisyyttä, elokuva, ohj. Aki Kaurismäki
    Klo 03:00 Kosminen näytelmä, TV-dokumentti metsässä asumisesta, ohj. Jouni Hiltunen
    Klo 04:30 Rantojen miehet, TV-dokumentti vuodelta 1972, ohj. Hannu Peltomaa
    Ulla Raike, Reetta Pöyry ja Timo Glad hoitivat elokuvaesitykset videolaittein.
    Lämmin lisäkiitos Ylioppilasteatterille 25 huovan lainaamisesta lämmönlisääjiksi.
  • Musiikkiesityksiä kuultiin kahdelta duolta: Lauluduo Snadi Pumppu ja LaSega del Canto
    Viimemainittu esiintyi kahdesti, jolloin klo 4 paikkeilla tapahtunut esiintyminen oli upeatunnelmainen --ainutlaatuinen svengi asunnottomien yössä -- soittimina saha ja kitara!
  • Klo 06:30 sammutettiin yötulet ja
  • Klo 7:15 oli teltat purettu.
- Torin toinen teltta oli läpi yön kahviona.
- RUOKAA-EI-ASEITA (REA)-ryhmä tarjosi teetä ja leipää jo klo 15 alkaen.
- HeTy (Helsingin Työttömät ry.) toi soppatykin, joka laukesi klo 19:30

Asunnottomien yön jälkeisen päivän aikana palautettiin teltat ja muut tarvikkeet sekä välitettiin lahjoittajille kiitoskirjeitä

3) HELSINGIN ELOKOLO (Toinenlinja 31) oli avoinna klo 08:00-02:00

Elokololla oli useita TV-dokumenttiesityksiä (Yökino 2006):

  • klo 16:30 TV1 MOT, Häätö-bluess,
  • klo 20:30 Rantojen miehet (32min),
  • klo 21:30 Mies vailla menneisyyttä (93min),
  • klo 23:30 Keijupuisto (48min) ja
  • klo 00:30 Kosminen näytelmä (73min).
    - Erikoinen huomio kiinnittyi Rantojen miehet -dokumenttiin, jonka ainoa elossa oleva kuvauskohde, jo 78-vuotias Kalevi, oli tullut Porista asti Hakaniemen yöhön ja Elokololle. Tavallista oli, että Tasavallan presidentti osallistui tapahtumiin, ollen mm. Rantojen miehet -elokuvan keskustelussa, joka teki syvän vaikutuksen porilaisvieraaseen.
    Keskustelun venymisen tähden seuraavan elokuvan esitys pääsi alkamaan lähes tunnin aikataulusta myöhässä; kuva keskustelusta.

4) TOIMIJAT

Järjestelyt:
Hakaniemen Asunnottomien yö-toimikunta: Elämäntapaliiton Helsingin Elokolon Hakaniemen yön toteutuskumppaneina ovat:

Alppilan Työttömät Työnhakijat ry, EAPN-Fin (Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto), Enäkoti ry, Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, Helsingin kaupungin eteläinen sosiaaliasema (Kallio: sosiaalinen muutostyö), Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunnan Päihdesektori, Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus ry, HeTy ry, Korson Kaiku ry:n Konkarit, Kris-Suomi ry, Kunnon Elämä ry, Kumppanuustalo Hanna, Laurea-Ammattikorkeakoulu (Tikkurila), Sosiaaliasiamiehet ry, REA ry, Stadia ja Teatteri-ryhmä "Salomo ja Ursula" sekä tukijoina on taiteilijoita, kauppiaita ja yksityishenkilöitä.

Lahjoittajat:

Elämäntapaliitto ry, K-Supermarket Yliveto/Vantaa, K-Citymarket Jumbo/Vantaa, Maria Drockilan kynttiläpaja, Veijo Votkins, Helsingin Seurakuntayhtymä ja elokuvakolmikko Aki Kaurismäki, Jouni Hiltunen ja Hannu Peltomaa sekä esiintyjät Lauluduo Snadi Pumppu ja La Sega del Canto -duo, jolla soittimina saha ja kitara.

Asunnottomien yön -nettisivuista vastasi ansiokkaasti Kati Sinenmaa. Netissä on kirjoituksia ja kuvia tapahtumista

5) TALOUS

Kunnon Elämä ry vastasi tapahtuman juridiikasta ja taloudesta
Kaiken kerjätyn ja talkoilun ohella tarvittiin raakaa rahaakin, jossa merkittäviä kiitoksenkohteita ovat:

Elämäntapaliitto ry ja Helsingin Seurakuntayhtymä.

Elämäntapaliiton tuottama asumis- ja asunnottomuusaiheinen Myötäote-lehti 3/2006 oli erinomainen tietolähde ja keskusteluttaja.


Kiitollisin mielin kaikkia toteuttajia muistellen,
Helsingissä 26.10. 2006,
Tapahtuman vastaava:

Antti Honkonen
sihteeri


Takaisin     Sivun alkuun     Turun kommentit     Kuvat    Arkistoon
Osoite