Etusivu > Tapahtumat > Asunnottomien Yö > 2003 > Kiitos

Asunnottomien yön logo


KIITOS !


Asunnottomien yö -kansalaisliike kiittää merkittävästä osanotostanne Yhdistyneiden Kansankuntien julistamana Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10.2003 järjestettyyn Asunnottomien yö -tapahtumaan.


Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon - omaan kotiin. Asunnottomuus on mielestämme kansallinen häpeäpilkku.

Viidettä kertaa toteutuneen tapahtuman tavoitteena oli vaikuttaa kansalaisten asenteisiin ja mielialoihin välittämisen ja suvaitsevaisuuden lisäämiseksi asunnottomiin ja muihin asunnontarvitsijoihin suhtauduttaessa. Lisäksi Vammaisten vuoteen liittyen pyrittiin kyseenalaistamaan esimerkiksi erityisryhmille tarkoitettujen asuntolaratkaisujen laaja vastustus.

Kiitämme osanotostanne monimuotoiseen talkoorintamaan, joka oli taas kerran mukana asunnottomuuden aiheuttamia ongelmia vähentämässä.
Toivomme yhteistyömme jatkuvan myös vuonna 2004, kun vietämme silloin sunnuntaina 17.10. kuudetta Asunnottomien yötä.



Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen puolesta